6/26/2012

Keskikesällä on niin valoisaa, etteivät linnutkaan tajua nukkua

 Hejsan! Tuttua kaavaa noudattaen mun (takuulla suuren kansan keskuudessa etukäteen hypetetyt) tämätaituo-juhlapäiväpostaukset saapuu tyylikkäästi myöhässä. Moni fiksu voikin arvata, että tällä kertaa vuorossa on juhannus. Josta en muuten ole varma kirjotetaanko se isolla vai pienellä (tv. hain opiskelemaan suomen kieltä)
Armas kesätyöpaikkani päätti orjuuttaa mua niin juhannusaaton, kuin sen seuraavan sunnuntainkin ja näin ollen vapaata mulla oli vain yksi päivä. Mihinkään mökkihöperöitymään moisen vuorokauden sisään rajoitetun oleilun vuoksi ei kannattanut/ollut mahdollista lähteä - niimpä vietettiin Jonnan ja Vilman (ja halvan viinin) kanssa kaupunkijussia, ekaa kertaa elämässäni. Ja jos joku ei vielä tässä vaiheessa ollut tajunnut, niin ylläolevassa asukokonaisuudessa (varustettuna mustalaiskaravaani-vibasella retkinyssäkällä..) toteutin itseäni ko. illan ajan.
Kerrankin pekkapoudat ja pakkasukot sun muut oli meidän suomalaistenkin puolella ja keskikesän kännäysbailujen sää oli parempi kuin yksikään pirkko tai pertti olisi uskaltanut toivoa. Hengailtiin ulkosalla niin kauan kuin vain aurinkoa (ja rakkoa..) riitti.
Lopulta luovutettiin ja siirryttiin Passionin terassin kautta sen sisätiloihin hörppimään lisää lämmikkeitä sisuksiimme. Toi oli mun eka oikee kerta missään terassilla ja mainio sellainen täytyy sanoa, vaikka ilmeestä päätellen tapahtumapaikka ois voinu olla Tuska-festarit.

Aamulla väsättiin joka(krapulaisen)pojan unelma-aamiainen
.. pliis Jonna
Vaikka oon edelleen aikalailla sitä mieltä, että juhannus kuuluu mökkeillen viettää, ei tälläinenkään kyllä tuntunut yhtään hassummalta - varsinkaan noin hyvässä seurassa. Toivottavasti myös teidän jussit sujui mukavissa merkeissä !
XOXO

6/25/2012

Iloinen iguanodon on ihastuttava näky

Mjau! Halusin tulla esittelemään teille pari kivaa juttua, vaikka mun oikeasti pitäisi olla jo nukkumassa. Tää voitaisiin lukee myös perinteisen kesäiseksi "olen elossa"-postaukseksi, mutta ei nyt lueta eihän?
Hopeanhohtoinen neulenapapaita tarttui mukaan viime viikolla kirpparilta. Oon aikalailla sitä mieltä, ettei mun massu ansaitse tollasta esittelyä, mutta jos jokin vaate tuntuu mukavalta päällä, kiiltää ja maksaa vain 5e, voin joustaa periaatteista. 

Nyt kun kelaan tää toinen ei oikeastaan oo kiva juttu, mutta haluun jakaa sen teijän kanssa:
Henkisesti oon jo toipunu Provinssista, mutta mun nilkka viettää vissiin näillä näkymin vielä jonkun aikaa muistellen tota reissua eheh, kohtalontovereita ?

Nyt kiidän unten maille! Taino, oikeasti teen tähän perään huomiselle ajastetun postauksen juhannuksesta.
XOXO

6/21/2012

Provosoituna sorsa ei välttämättä löydä satamaa

Heippa! Nokkelimmat pokkelimmat siellä ruudun toisella puolen voikin ehkä jo arvata, että tän (kilometri-)postauksen aiheena on mikäs muukaan kuin viime viikonloppuinen Provinssirock. Yritin miettii miten saan väkerrettyy tän postauksen mahollisimman järkevästi ja noh päädyin perinteiseen "paljon kuvia - vähän tekstiä"-metodiin, vaikka sen järjevyydestä en ihan meekkään takuuseen. Kuvat on pääosin epäloogisessa järjestyksessä ja kuvattu kakkakameralla, kun järkkäriä ei mukaan raaskinut ottaa. Nauttikaatte!
Perus oltiin ajettu ehkä tunti ja mun piti päästä pissalle. Ei ollu tietenkään huoltoasemaa lähelläkään.
Ei haluttu maksaa mistään autopaikasta, niin jätettiin kaara jonku kerrostalon tollaselle vieras(?)parkkikselle ja käytiin vaan päivittäin tarkistaa ettei siihen ollu tullu mitään sakkoja tai rengaslukkoo tms :DD
Huomatkaa et oon selvästi panostanu noihin retkeilykamoihin.
 Miks aina, joka helvetin reissulla, kamera on puolillaan näitä kuvia?
Täytyy vissiin kattoo peiliin..
Normi aamupala.
Ja lounas, päivällinen, iltapala + kaikki muut maholliset päivän ateriat.
Ei menny toi ihan niinku Skinssissä.
Lauantain kevyet parin sadan metrin jonot S-markettiin. En tienny et tollanenki on mahollista :D
Saatika tällänen! Kelatkaa toi oli varmaan puolillaan ja kellu vaan tollai siististi vau.

Sarjassamme: ei muistikuvia.
Maanantai-aamuna meijän telttojen välinen "sisäpiha" ei ollu enää ihan edustuskunnossa.
En tajuu kuin saatiin ahdettuu toi kaikki kama takas autoon (salee unohtu tienposkeen pari kassia joita kukaan ei oo vaan tajunnu kaivata..) mutta niin vaan lastattiin kimpsut, kampsut ja ittemme kyytiin ja suunnattiin takaisin Jyväskylään. 
Kotimatkalla piirreltiin sydämiä ihoon. Vilman fiilis ei tosin todellakaan ollu sydämellinen :DD

Nyt oon pari päivää vaan hymyillen selaillu noita kuvia ja valkkaillu murto-osaa tänne näytille. Jotta tää postaus todella venyis niihin maratonimittoihin, aattelin vielä lopuks listata 2012 Provinssin top 3 - jutut:
1. maailman paras lauma - tähän mulla ei oo yhtään mitään lisättävää
2. huippukeikat - Mun ehoton lemppari oli Billy Talent, koska se on yks mun vuosien takasista lempibändeistä ja oli vaan maailman parasta osata ne kaikki biisit vieläkin ulkoo. Kaikista muista hyvistä mieleen jäi Nightwish, koska eturivistä fiilisteltynä se oli aikas mahtava ja Pariisin Kevät lähinnä siks, että mun mielestä sen yleisön joukossa vallitsi jotenkin ihana harmonia!
3. festarimuoti - On vaan niin hauskaa, et mitä jäätävimmät asusteet ja yhistelmät näyttää telttaviidakon keskellä supereilta. Toi vikan kuvan Buzz Lightyear-miniteltta (uskokaa se on miniteltta) oli ihana lahja yksiltä ystävällisiltä kanssafestarijoitsilta !

Oli kyllä aivan mahti reissu ja vaikka tosta toipumiseen on mennyt nyt pari päivää, voisin lähteä vaikka ensi viikolla uudestaan! Mites teidän muiden Provinssit?
XOXO