2/19/2013

Lapamato muistuttaa spaghettia

Hiiohoi! Kello on taas ties mitä ja huomenna pitäisi herätä aamusta salille ennen kuin kipittelen kuuliaisesti koulunpenkille pänttäämään päähäni vähän itä-naapurimme kielitietoutta. Halusin kuitenkin univelkojenkin uhalla tehdä vielä töiden jälkeen postauksen lauantai-illasta ja kekkereistä, joissa yhdistyi Veeran ja Pullan tuparit sekä Vilman synttärit.

Olin tuommoinen. Joku tossa kampauksessa edelleen häiritsee mua, mutta en tiedä mikä. Alkuvuodesta hankittu pikkulaukku pääsi myös neitsytmatkalleen. Ja illan aikana toisesta kengästä irtosi korko että nice.
Pullan ja Veeran kämppä oli hienous, vaikka ne olikin kerennyt asua siellä vain yhden yön verran ja siksi kaikki paikat olikin vielä pullollaan pahvilaatikoita. Ehdoton lempparijuttu niiden huushollissa oli tuo yllä esittäytyvä ykstyiskohta, joka nosti jo ennestään katon rajaa hipovan tunnelman about yläkerran naapurin lattiasta läpi.
Annettiin tuorelle avoparille tuparilahjaksi kaikkia pieniä juttuja mille on varmasti tarvetta. Tiiättekö sen joululaulumuunnelman "vaimo hakkaa kaulimella"?

Vilma puolestaan sai vanhentumisen kunniaksi kahvakuulan ja pullollisen jotain tosi himmeetä kuoharii (oli ihan hyvää kyllä) sekä maailman hienoimman kortin, jota lukiessa ei kerrankin tarvinnut facepalmailla! Kun muodollisuudet oli hoidettu, korkattiin "parit" pullot ja noh, kuvat kertoo taas enemmän kuin tuhat sanaa.

Pelattiin kunnon kotibilehengessä juomapelejä. Pelikorttien puutteessa Veera niksipirkkaili näppäränä tyttönä jostain Ikean kokoamisohjeista meille korvaavat tuotteet :D

Hajoon tälle kuvalle mm. eniten. Nuo ihmiset :DD
Pulla vetää (viiniä) tunteella.
Nää on just tälläsiä "4D: Yhden viinipullon jälkeen"-kuvia, kun olevinaan tietää jonkun ilmeen, millä näyttää hyvältä kuvissa, mutta totuus on vähän toinen..
Viimenen kuva mun kamerassa ennen baariin lähtöö oli tommonen, joten voitte varmaan kuvitella että hauskaa oli. Vaikka ilta päätty ainakin allekirjottaneen osalta krhmn vähän erilailla, kuin oli tarkoitus ja aamulla olo oli taas sellainen, että olisin voinut kirjoittaa loppuiän absolutismilupauksen oon silti varsin tyytyväinen noihin Alkon uuden täysvaltaisen jäsenen ja uuden juhlapaikan korkkauskemuihin!

Nyt painun äkkiä peiton alle, että jaksan ainakin esittää (s)karppia huomenna. Mainiota alkanutta viikkoa sinne ruudun toiselle puolen! 
XOXO

2/11/2013

Pitsiperhonen ei pidä pitsireunaisista räiskäleistä



Moimau! Nopeesti ennen töihin lähtöä tulin heittelemään teille parit naamat ihan vain ettei meikäläisen pärstäkerroin pääse missään nimessä unohtumaan. Huomioikaahan myös mainiota H&M alelöytösormusta - pure love vai mitä? Harmittaa, kun ton kuvassa esiintyvän kätösen kynnet on suht' okei kuosissa, mutta oikeen käden keskarinjatke katkeaa jatkuvasti mur. Käykö kellekkään muulle ikinä niin, että joku yksi ja sama kynsi ei vain jostain syystä halua kasvaa vaan kärsii jostain kroonisesta Peterpan-syndroomasta?

Hauskaa alkuviikkoa sinne ruudun toisellekkin puolen!
XOXO

2/07/2013

Mitä jos muurahaiskäpy haluaisikin olla tammenterho?


 Hepskukkuu! Kylläpä kamerahuoraus taas maistuu, kun sain viikonloppuna viimeinkin hankittua uuden objektiivin. Koska tuntui oksettavalta postata pelkkiä mun naamoja, heitin sekaan kuvan huipun värisestä neulossetistä jonka nappasin H&M:ltä mukaan eilen. Oon haaveillut jostain tollaisesta villapannasta ainakin vuoden päivät ja pakkohan se oli kotiin kiikuttaa, kun väri oli tuo ja mukana tuli vielä timanttilapaset - ymmärtänette mitä tarkoitan. 

Viimeinen viikko on ollut kyllä taas sellasta kulutusjuhlaa, että vaikka ajatus perjantai- ja lauantai-illoista oluthanojen "väärällä" puolen vähän harmittaa, tulee se kaikki raha kyllä tarpeeseen eheheh. Nyt siis vaan työkamat kassiin ja kohti keilahallia. 
Hyvää loppuviikkoa kaikki te !
XOXO

Ps. Miksi OI MIKSI näytän keskipääjakauksella ja pipo päässä ihan Suomipopin Jaajolta (jota muuten vihaan yli kaiken)? Huomaatteko yhtäläisyyden?

2/06/2013

Tietyssä valossa korpin sulat kiiltelevät sateenkaaren väreissä

Heipsan! Mihin mun päivät oikein menee? Huomenna on jo torstai ja viikonlopun työputki painaa taas päälle, vaikka juurihan oli sunnuntai. Matkustetaan kuitenkin vielä ainakin kuvien muodossa ajassa taaksepäin, juurikin siihen sunnuntai-iltaan, ja Veeran 20v. juhlailuun  


Annettiin omaan kotiin pian muuttavalle tytylille lahjaksi kahvinkeitin, anti-age ryppyvoidetta ja alkoholitonta olutta.
 .. Ja tietenkin ainakin ilmeestä päätellen erittäin mieluisa kortti :D
Nauran tälle niin paljon !
Ja tälle :D
Ja tälle, etenkään kun ei ole mitään käryä mikä tää viinapullo nallessa-juttu oikein oli?
Uh mikä muija!


Juhliin osallistui koko lauma, mutta baariin meistä lähti vain pikkuisempi porukka. Koko ilta oli kyllä hurrrrjan hauska ja sen mukainen oli olokin seuraavana aamuna. Oon kyllä ehdottomasti sitä mieltä, ettei sunnuntai ole yhtään sen hassumpi päivä kekkereille - ainakaan noin mainiolla porukalla hihih!
XOXO

Ps. 10 pistettä ja papukaija-merkki sille joka hoksaa mitä mun baarilookista puuttuu normaaliin verrattuna. Haluan tietää kiinnittääkö kaikki siihen yhtä paljon huomiota kuin mä!

2/03/2013

Iguaanin kuviointi haalistuu ajan kuluessa




Hohoi ja hyvää sunnuntai-iltaa! Mun omasta on näillä näkymin tulossa superhyvä, sillä yksi ihanainen Veera täyttää tänään pyöreitä ja sitähän on juhlittava - oli viikonpäivä sitten mikä hyvänsä. Syytä hymyyn siis riittää, eikä suupieliä ainakaan käännä yhtään alaspäin muuan sormeen eilen ilmestynyt uusi leima, jota nokkelimmat onkin saattaneet jo instagrammista vilkuilla. Oon vallan haltioissani, miltäs teidän silmiin näyttää?

Nyt heitän vielä loput kamat kassiin, vetäisen lempparinilkkurit jalkaan ja suuntaan nauttimaan parhaan lauman seurasta!
XOXO