1/27/2014

Aavikkoilves on ketterä pomppija


Tiedättehän, kuinka jotkin trendit tuntuvat aluksi mauttomilta, mutta alkavat lopulta ihastuttaa? Minulle kävi niin näiden stiletto-mallisten kynsien kanssa ja vihdoin uskalsin viilata omani terävään muotoon  Kun kyseessä on oma kynsi, asiaa piti pohdiskella pitkään - uudelleen tasaisia kun noista ei saa muuta kuin lyhentämällä. Luulenpa, että taidan kuitenkin viihtyä tässä mallissa pidemmän aikaa. 
Mitä te pidätte?

1/25/2014

Viiriäinen on melkoinen vipeltäjä linnuksi

Mun viikonlopun aloitus oli täydellinen! Uusi ihana (taas) nude huulipuna, herkullinen ananasmango-smoothie ja oma kulta kotiin pitkästä aikaa Nauttikaahan kaikki tekin viikonlopusta - minä ainakin aion jatkaa samalla mallilla!

1/20/2014

Karhulla on harvoin kiharat



Eilen illalla tartuin toden teolla muotoilurautaan, kun oli aika harjoitella juhlakampausta Vilmalle Naisella on keväämmällä edessä muuan hienostokekkerit, joissa on tarkka etiketti niin asun kuin hiustenkin suhteen. Jännitti miten mahdan onnistua kampauksessa, jossa tukan täytyy olla kokonaan kiinni, mutta täytyy sanoa että olen ensimmäiseen harjoitukseen hyvin tyytyväinen - ja niin taisi olla Vilmakin. Mitäs mieltä te olette?

1/13/2014

Villisika tonkii mielellään mutakasoja


Haluan jakaa teidän kanssa uusimman höpsähdykseni - aktivoitu vihreä savi Päiväannos, yksi teelusikallinen sekoitetaan lasilliseen vettä ja juodaan. Tuote lupaa avun mm. väsymykseen ja helpottaa sekä tasapainottaa vatsan toimintaa. 
Pääasiassa ajattelen, että ihminen saa oikeanlaisesta, puhtaasta ravinnosta kaiken tarvitsemansa. En esimerkiksi koskaan ole perustanut mistään proteiinilisistä tai palautusjuomista treenatessa - rahka ja maito ajavat saman asian. Kiinnostuin tämän saven ruuansulatusta puhdistavista ominaisuuksista ja siksi se pääsi kokeiluuni. Mikään makuelämys tämä ei ole, mutta jo reilussa viikossa olen huomannut sen todella toimivan. Savea suositellaan käytettäväksi 2-4 viikon kuureina, itse ajattelin nyt ensimmäisellä kerralla syödä vaikka kuukauden ja toistaa sitten, kun on taas tukkoinen olo. Luonnon omana tuotteena tälläinen "lisäravinne" sopii myös minun ajatusmaailmaani. 
Onko kukaan muu kokeillut tätä? Mikäli ette, kipin kapin Ekolosta hakeamaan oma pussi, joka sopii myös opiskelijan kukkarolle!
XOXO

1/08/2014

Lohikäärmekärpänen ei syökse tulta

①Vuosien etsintöjen jälkeen se löytyi: farkkupaita, joka ei näytä pöhköltä päälläni ②Herkullinen lounas äidin kanssa nautittuna! ③Hopeeglitterliukuvärjäys vaan toimii aina. ④Iloinen minä keilaushommissa.

Tänään se on, superpitkän joululoman viimeinen päivä. Arki tuntuu jännittävältä uusien juttujen vuoksi ja sotilaan ollessa 3 poissa kolme viikkoa putkeen vähän kauhistuttaa. Toivottavasti totun parturikampaamo-arkeen pian ja aika kuluu kuin siivillä.
Mukavaa loppuviikkoa kaikille!
XOXO

1/02/2014

Täysin musta lammas on melko harvinainen



Hyvästelin vuoden 2013 iloisissa, yllä näkyvissä tunnelmissa Neljän kuukauden juomattomuus ennen aattoa ei onneksi koitunut kohtaloksi, kun oli hyvä vahti juhlissa mukana.
Mulla on vielä jokunen päivä lomaa jäljellä ja aionkin nauttia touhuten kaikkea itselle mieluista. Ensi viikolla aloitan työharjoittelun kampaamossa ja pian mua odottaa myös uusi jännittävä työ. Kevät tulee olemaan varmasti kiireinen koulun ja työn yhdistämisen vuoksi, mutta tällä hetkellä fiilikset tulevasta ovat onneksi lähinnä innokkaat.
Huisia alkanutta vuotta 2014 (hui) kaikille!
XOXO