9/29/2014

Fresh new look

Blogin edellisestä ulkonäönmuutoksesta on kulunut taas vuosi aikaa ja päätin, että nyt on aika päivityksen. Pimenevää syksyä vastaan tyttömäisen vaaleanpunainen tausta ja otsikkokuviksi halusin taas kaikkea blogin sisältöön liittyvää. Mitä pidätte? 
Harmittaa, kun joskus menin koskemaan blogin html-koodiin ja nyt en voi muokata ulkoasua enää Bloggerin oman mallinmukautus-työkalun avulla vaan kaikki muutokset pitää tehdä suoraan koodeihin, mikä vaatii paljon aikaa ja hermoja. 
Itse olen kuitenkin ihan tyytyväinen tähän Jospa tällä mentäisi taas vaikka vuosi eteenpäin!

Maanantai-spa ja ajatuksia



Mulla on tänään vapaapäivä ja päätin jo eilen, että hemmottelen itseäni Meillä on tässä asunnossa kylpyamme, joten todella rentouttava spa-hetki on helppo järjestää. Syksyllä toimii kynttilät ja vaniljan tuoksuinen kylpygeeli!
Hemmottelulla on myös syy. Olen nyt ollut kuukauden treenaamatta ja syönyt vapaammin kuin aikoihin. Ajattelin kuitenkin, että tämä maanantai on paluu "ruotuun" ja teen tänään ensimmäisen lihaskuntotreenin leikkauksen jälkeen, oman kehon painolla, jalan tuntemuksia kuunnellen. Aion myös ryhdistäytyä hieman syömisessä, vaikkei tässä missään katastrofitilassa ollakkaan. Saa nähdä, kuinka pystyn kieltäytymään jälkiruuista, joita koulun ruokalassa on tarjolla päivittäin!
Onko joku teistä tekemässä myöskin ryhtiliikettä liikunnan ja/tai syömisen suhteen?

9/25/2014

Happiness is being loved by staffordshirebullterrier


Täällä kirjoittelee hirveän onnellinen bloggari Vietin juuri 5 päivää Jyväskylässä ja kuten kuvista voi päätellä - suuri osa ajasta kului maailman rakkaimman karvakuonon seurassa. Hullua miten Raipe kasvaa ja näyttää koko ajan vain enemmän ihan oikealta staffilta. Palasin eilen takaisin tänne Seinäjoelle, mutta huomenna lähdetään miehen kanssa taas Jyväskylää kohti, sillä viikonloppuna on luvassa yhdet juhlat, joihin suuntaamme yhdessä. 
Mun jalkaa operoitiin eilen lisää ja sain jättää kepit pois. Pari viikkoa pitää vielä ottaa varovasti, mutta sitten uuden ehomman jalan pitäisi kestää juoksemistakin, en malta odottaa
Onko teidän viikot olleet yhtä mainiot?

9/22/2014

Curly & girly weddinghair

Mun ensimmäinen hääkampausMua Instagramissa seuraavat ovatkin ehkä nähneet tämän kampauksen, jonka toteutin muutama viikko sitten serkkuni hääjuhlaan. Morsiammen kampaukset ovat takuulla kampaajien suurimpia stressinaiheita, onhan kyseessä yksi toisen elämän tärkeimmistä päivistä. Mulla morsian kävi kolmesti harjotuskampauksessa, sillä tahdoin olla ihan varma siitä mitä teen hääpäivänä, etenkin kun mun jalka oli leikattu vain muutamia päiviä aiemmin ja tein kampauksen melkoisissa lääkehuuruissa. 
Katson nyt tuota kampausta ylpeänä ja luulen sen antavan mulle uskoa itseeni silloin, kun en osaa mitään-olo yllättää tämän toisen opintovuoden aikana. Hauska kuitenkin miettiä, miten mahdan katsoa tuota kuvaa vaikkapa parin vuoden päästä, heh!
Miltä kampaus teistä näyttää?

9/17/2014

Goodbye & pancakes




Mies lähti jo tänään kohti Jyväskylää ja jätti minut yksin tänne suureen asuntoon kahdeksi päiväksi mur. Seuraan kuitenkin perjantaina perässä ja hyppään junaan koulun jälkeen. Tein läksiäisiksi banskupannareita ettei tarvitse tyhjällä masulla matkustaa. Meillä syödään kyseisiä pannareita kyllä muutenkin yleensä useamman kerran viikossa, kuten mun instagramista (@esssisi) voikin huomata.
Sain tänään kiinnostavan puhelun, jossa sovittiin mulle työhaastattelu ensi viikolle. Seuraavasta viikosta tulee muutenkin jännä, sillä jalkaa operoidaan hieman lisää ja sitten keppielämää pitäisi olla jäljellä enää 2 viikkoa, jipii  

Jos teillä on jotakin toiveita, mistä aiheista (hiusjutut/kauneus, asut, ruokavalio/elämäntavat, liikunta jne.) haluatte lukea enemmän, antakaa kuulua !

9/15/2014

Lovely wknd





Anteeksi kaikki nälkäiset - mutta näihin kuviin kulminoituu meidän ensimmäinen viikonloppu yhteisessä kodissa Hyvää ruokaa, aamupaloja ja rentoutumista, juuri niinkuin suunnittelimmekin. Oon ollut tyytyväinen siihen, miten näiden kuluneen kahden viikon aikana ollaan laitettu ruokaa yhteisymmärryksessä vaikka meidän ruokavaliot toisistaan poikkeaakin. Kumpikin on joustanut, minä gluteenittomuuden suhteen ja mies lihan. Toivottavasti sama linja jatkuu hahah. Tein pitkästä aikaa kookoskanaa ja mieleen tuli ne ajat, kun asuin vielä kotona ja tuo ruoka oli suunnilleen ainut mun resepteistä, josta veli antoi kiitosta.
Vaikka ylipitkät yöunet ja täydellinen tyhjyys do-to-listalla ovatkin varmasti tehneet minulle hyvää, kaipaan jo silti liikuntaa ja esimerkiksi lauantait on mulle sellaisia päiviä, jolloin olen aina ollut töissä tai sitten puuhaillut jotakin muuta - käynyt vaikka kirpparilla. Odotankin jo ihan hirveästi sitä, että saan jalan kuntoon ja pääsen taas tekemään kaikkea. Tämä leikkaus antoi kyllä hyvän oppitunnin itsestä ja siitä, miten kiitollinen täytyy olla omasta terveydestään

Mainiota viikkoa kaikille !

9/12/2014

Alkusyksyn lempparit


Päivän asujen keksiminen on kipeän jalan rajoitteiden vuoksi turhauttavaa. Jalkaan menee vain yhdet farkut ja laukkuna toimii reppu tai vähintäänkin olan yli heitettävä kassi. Olen siksi koittanut panostaa pieniin yksityiskohtiin, lähinnä vain itseni vuoksi, sillä luulen ettei suurinosa ihmisistä kiinnitä huomiota kyynärsauvoilla kinkkaavan ihmisen koruihin. Kirjoitin kesän lopussa, kuinka kultaiset korut nousevat joka kesä hopeisia käytetymmäksi, sillä ne näyttävät minusta kauniilta ruskettunutta ihoa vasten. Vaikka rusketus alkaakin olla jo tiessään (tietääkö kukaan muuten hyviä solariumeja Seinäjoelta...?) kulta on pitänyt pintansa koruvalinnoissani. 
Ostin koulujen alettua Maybelinen hehkutetun Babylips-huulivoiteen ihanan pinkissä sävyssä ja kyseinen voide onkin tainnut olla ihan päivittäisessä käytössä ostohetkestä lähtien. Sävy sopii minulle ja pidän sen luonnollisuudesta. Värillistä huulivoidetta voi myös lisäillä huulipunaa huolettomammin mikä sopii minulle.

Nyt on aika ryhtyä viettämään meidän ensimmäistä viikonloppua Seinäjoella! Luvassa on ainakin hyvää ruokaa ja takuulla myös paljon naurua sohvalla viltteihin kääriytyneenä - täydellinen syysviikonloppu siis Nauttikaa tekin !

9/10/2014

Helppo ja terveellinen chiavanukas

Joku kyseli multa treenipostauksessa näkyneestä välipalasta. Tämä sammakonkudun näköinen lieju on englanniksi chiaseedpudding, suomeksi vaikka chiavanukas. Söin ennen kamalat määrät mm. maitorahkaa, mutta samalla kun olen alkanut vältellä gluteenia, vähensin myös maitotuotteiden käyttöä. Tämä välipala on mainio siksi, että se on sekä gluteeniton että maidoton - ja ennen kaikkea se maistuu ihanalta Mainiota on myös se, että vanukkaan voi valmistaa etukäteen, jolloin nälkäisenä ei tarvitse kuin napata purkki jääkaapista.
Raaka-aineet ovat yksinkertaiset, chia-siemeniä ja mantelimaitoa. Chia-siementen upeista ravintoarvoista voitte lukea lisää vaikkapa täältä, mutta lyhyesti sanottuna kyseessä on siis ruuansulatusta hellivä supersiemen, jonka ravintoarvot ovat huikeat. Chia-siementen kerrotaan auttavan mm. painonhallinnassa. Pikkuruisilla siemenillä on kyky imeä itseensä 10-kertainen määrä nestettä, eli siemenet turpoavat ja muuttuvat geelimäisiksi yhdistettynä johonkin nesteeseen.

Valmistan chiavanukasta yleensä kerta-annoksiksi, tällä kertaa n. 2dl vetoiseen lasipurkkiin. Pohjalle kaadoin n. 2rkl siemeniä, jonka jälkeen täytin purkin mantelimaidolla ja sekoitin ravistelemalla. Sanotaan. että siemenet voivat turvota jo tunnissa parissa, mutta itse pidän niitä vähintään yön yli ja sekoitan jossakin vaiheessa jos muistan.
Valmiin chiavanukkaan joukkoon voi lisätä vaikka mysliä, hedelmiä, marjoja tai siemeniä, mitä vain mieli tekee. Laitoin tällä kertaa hieman gluteenitonta mysliä, soseutettua mangoa sekä manteleita - nam♥ Valmista vanukasta voi käyttää myös smoothiessa tai vaikka rahkan kanssa. Chia-siemenet ovat myös erinomaisia tuorepuuron raaka-aineena.
Onko moni teistä jo tutustunut näihin supersiemeniin?

Ps. En tiedä huomasitteko, mutta ajattelin luopua eläinotsikoistani. sillä vaikka niiden keksiminen onkin hauskaa, alkaa jopa minulta loppua otukset päästä kesken (ja kyllä, olen katsellut yleareenasta Avara Luontoa sillä silmällä..) Mielipiteitänne? Ne ovat tärkeitä

9/08/2014

Koirankuonolepakon turkki on kauniin beige

Vietettiin viikonloppu Jyväskylässä ja vietin rauhallista laatuaikaa perheen kanssa Lauantaina tehtiin äidin kanssa tuottoisa reissu kirpparille - meidän kori oli pullollaan vaatteita, mutta tällä kertaa suurinosa päätyi äidin vaatekaappiin. Minä kuitenkin löysin jotakin, mitä olen etsinyt jo pitkään. Vaalean, hyvin istuvan bleiserin  
Jo jonkin aikaa oon käyttänyt enemmän bleisereitä kuin huppareita ja siirsinkin muutossa vaatekaapista kasan huppareita odottamaan (ikuisuusprojekti)kirpparisäkkiin. Bleiserit on kivoja, koska niitä voi yhdistellä niin arkisiin kuin juhlaviin asuihin ja kokonaisuudesta tulee aina siisti.
Mun asuvalintoja rajoittaa tällä hetkellä paljon tuo jalka. Kipeää ja turvonnutta jalkaterää on vaikea taitella ja niimpä nuo farkut on ainoat tarpeeksi joustavat, jotka tällä hetkellä saan jalkaan. Harmittaa myös käyttää joka päivä reppua, kun keppien kanssa ei oikein laukun kantaminen onnistu. Keksin tänään kuitenkin asun piristykseksi napata kännykkäpussin mukaan, mikä osoittautuikin käteväksi valinnaksi.

Ihanaa alkanutta viikkoa kaikille

9/04/2014

Valkea kaniini on kaunis







Rakastan meidän yhteistä kotia Halusin ottaa teille kuvia muutamista lempparijutuistani ja kuten huomaatte, meidän makuuhuone on oikeastaan kokonaan mun lempparia. Asunto on ihanan valoisa ja vihdoinkin mulla on ne valkeat seinät joista olen aina unelmoinut. Meidän asunto on siis kolmio, joka on kolminkertaisesti mun edellisen yksiön kokoinen, joten voitte varmasti kuvitella kuinka hämmentyneenä olen kierrellyt näitä huoneita. Tämä tuntui kuitenkin heti kodilta, ehkä sen tekee tuo tärkeä ihminen, jonka kanssa asunnon jaan. Tahtoisin tänne vielä jotakin kauniita asioita seinille ja lisää pehmoisia torkkupeittoja. Mitä te pidätte valkeasta sisustuksesta?

9/03/2014

Rubiinisatakieli on hieman punarintaa suurempi



Viime lauantaina pääsin pitkästä aikaa hääjuhlaan, kun serkkuni meni naimisiin upean naisen kanssa Tein morsiammelle kampauksen (josta lisää myöhemmin) sekä pari muuta juhlakampausta, jonka vuoksi aikaa omaan lookin panostamiseen ei ollut kovin hurjasti. Myös kipeän jalan kantakenkä ja kainalosauvat verottivat "hieman" asun juhlavuutta. 

Häät ovat mun mielestä juhlista ihanimpia ja etenkin nämä olivat jotenkin erityiset, koska olin osana niiden järjestelyä kampauksien muodossa. Tuon kauniin alkusyksyn päivän tulen varmasti muistamaan pitkään myös siksi, että samana viikonloppuna, jona juhlimme uutta avioparia, meistä tuli avopari