6/30/2015

In Love with Victoria's Secret

Hurahdin Victoria's Secret ihonhoitotuotteisiin heti päästyäni näitä ensimmäisen kerran testailemaan viime kesänä. Missään muissa vartalovoiteissa tuoksut eivät ole näin monipuolisia saatika kestä iholla yhtä kauaa. Myös Body Mistit ovat todella käteviä kuljettaa esim. laukussa mukana, jos haluaa tuoksua koko päivän freesiltä. Lasipulloihin pakattuja "oikeita" hajuvesiä en ikinä uskaltaisi pitää käsilaukussa rikkoutumisvaaran vuoksi. Victoria's Secret tuotteissa viehättää tuoksujen lisäksi söpö ulkonäkö ja se, että jopa kasseihin, joihin tuotteet pakataan on panostettu - ne ovat ihanan pinkkejä ja luksuksen tuntua tuovat silkkipaperit, joihin tuotteet kääritään.
Viikonloppuna mua odotti Jyväskylässä ihana yllätys, kun olin saanut tädiltäni tuliaiseksi kaksi uutta vartalovoidetta. Tiedättekö sen hullun tunteen, kun päivällä odottaa jo iltaa, ihan vaan että pääsee suihkun jälkeen testailemaan uutta rasvaa? Mulla tätä samaa on havaittavissa oikeastaan ihan minkä vain kosmetiikan suhteen.. Kaunis paperikassi pääsi myös heti näkyväksi osaksi asunnon sisustusta.
Söpöstä kassista paljastui Endless Love ja Coconut Passion vartalovoiteet, joista jälkimmäinen onkin mun lemppari Victoria's Secret tuoksuista Kookoksen ja vaniljan ystäville tämä herkullinen tuoksuyhdistelmä on vastustamaton. Oon fiiliksissä siitä, että nyt voin rasvata itseni Coconut Passion-vartalovoiteella ja suihkutella päivän mittaan iholle huoletta samaa Body Mistiä. Aiemmin on aina pitänyt miettiä uskaltaako suihketta lisäillä päivällä, kun ei muista mikä vartalovoiteiden tuoksuista on alla. Endless Love oli mulle ihan uusi tuttavuus, mutta ihana sekin Kukkaistuoksuinen voide sai heti kehut mieheltä, joten tätäkin raikasta tuoksua voin vain suositella!
Oletteko te hurahtaneet VS-tuotteisiin vai onko tämä hypetys kenties mielestänne täysin aiheetonta?

6/26/2015

Virkistävä mango-vadelmasmoothie

Smoothie kuuluu mun jokaiseen iltapalaan ja aamiaiseen. Se on myös maailman helpon eväs ja koostumusta pystyy kätevästi vaihtelemaan kunkin kauden mieltymysten mukaan. Harvoin smoothie-reseptejä tulee jaettua blogissa, sillä usein ne ovat sisällöltään "kaikea mitä kaapista löytyi". Viime aikoina mulla on kuitenkin ollut tietty suosikkiseos, jota on tullut tehtyä usein ja joka on varsin verraton ihan perus smoothie, joten ajattelin jakaa tämän ohjeen kanssanne!
Virkistävä mango-vadelmasmoothie 

rasvatonta luonnonjogurttia
mansikkamehukeittoa
Gefilus mango-vanilja mehumaitoa (saattaa kuulostaa erikoiselta, mutta tämä on aivan ihanaa juomaa jo sellaisenaan)
rasvatonta maitorahkaa
vadelmia (itse käytin pakastevattuja, mutta pianhan on taas saatavilla tuoreitakin)

pinnalle kaakaonibsejä

Kaikki aineet kerralla tehosekoittimessa sekaisin. Jogurtin ja rahkan suhteella mehumaitoon- ja keittoon voi muunnella smoothien olomuotoa juoksevan ja paksumman, lusikoitavan smoothien välillä. Päälle ripotellaan sopivasti kaakaonibsejä ja valmista tuli. Tuollainen tehosekoitin, jossa juoma tehdään valmiiseen "pulloon" on muuten maailman kätevin, suosittelen kaikille smoothie-ihmisille

Ajattelin nyt kipaista salille, jonka jälkeen saan jälleen tehdä itselleni tällaisen smoothien Ihanaa viikonloppua kaikille !

6/24/2015

2 x Summer shoes

Vaikka sää ei ainakaan täällä Seinäjoella ole tällä hetkellä kovin kesäinen (säälin Provinssin festarikansaa kaatosateessa) halusin esitellä teille kahdet kesäkengät, jotka olen hiljattain hankkinut täydentämään kenkäkaappiani Jospa kesäisemät kelit saapuisivat kenkien myötä!
Olen blogissa joskus aiemminkin kertonut, että mun on todella vaikea löytää sopivia kenkiä mun jalan koon vuoksi. Mittasin juuri viikonloppuna äidin kokeillessa lenkkareita Citymarketin kenkäosaston kokomitalla jalkani koon ja en tiennyt pitäisikö itkeä vai nauraa, kun koko oli 33. Lyhyestä mitasta huolimatta mulla on melko leveä jalkapohja. Käytän kokoja 34,35 ja 36 riippuen onko kyseessä korkokenkä vai vaikkapa saapas. Ongelma on usein siinä, että pikkuisten kokojen kengät ovat kaikessa suhteessa siroja, jolloin mun jalka voi olla liian leveä kooltaan muuten sopiviin kenkiin. Silloin, kun sopivat kengät sattuvat kohdalle ostan ne yleensä aina. Niin kävi näidenki parien kohdalla!

Mun kaverit tietääkin surullisen kuuluisan tarinan näiden koko valkoisten Air Maxien takaa. Olen nimittäin syksystä saakka tarkistanut tasaisin väliajoin kaikki mahdolliset nettikaupat läpi näiden varalta ja kerran olin jo klikannut yhden parin ostoskoriin, kun ne loppuivat. Olin jo melkein menettänyt toivoni näiden suhteen, kun selasin huvikseni Stadiumin nettikauppaa ja nämä tuli vastaan ja vieläpä mun koossa. Ette voi uskoa kuinka onnellinen olin, kun sain tilausvahvistuksen sähköpostiini. Nämä lenkkarit ovat olleet jalassani valehtelematta joka päivä saapumisensa jälkeen, olen aivan rakastunut Näyttävät lenkkari täydentävät asua kuin asua ja halusin nämä nimenomaan valkoisena juuri siksi, ettei väri ole rajoittava tekijä kenkien käytössä. Saa nähdä maltanko jättää nämä kotiin sateisina päivinä tai syksyn kurakelien tullen. Kengät ovat nimittäin ihanan ulkonäkönsä lisäksi aivan täydelliset jalassa
Tämä toinen kenkäpari edustaa mulle kaikista hankalinta mallia, eli korkokenkiä. Koroissa jalan pieni koko korostuu entisestään. Mulla on ennestään yhdet hyvin istuvat mustat korkkarit, mutta halusin kesän juhlia ja muutenkin vaihteluksi jotkin vaaleat ja Nellyltä löytyi onneksi korkkareista kokoa 35. Näin korkeissa koroissa tolppakorko on jalalle armollinen ja mukava. Nilkan ympäri kiertyvä remmi on helpottava tekijä, sillä sen avulla hieman isot kengät pysyvät hyvin jalassa. Näiden kenkien pinta on samettista mokkajäljitelmää ja mielestäni malli on kauniin ajaton

Millaisia ongelmia teillä on kenkien ostamisessa? Vai onko kengät koko vaatekaapin helpoin ostettava?

6/22/2015

My Midsummer




Muistoissa ja kuvissa on jälleen rentouttava juhannus mökillä Mikkelissä yhdessä perheen kanssa Otettiin todella rauhassa ja panostettiin rentoutumiseen, sillä jokainen oli omien työkiireiden keskellä aika uupunut. Meidän juhannus starttasi perjantaina jo perinteeksi muodostuneelta kierroksella Mikkelin torilla, josta en harmikseni tänä vuonna saanut kuvia sateisen sään vuoksi. Torilta mukaan  mökille lähti uusien perunoiden lisäksi kesän ensimmäiset mansikat ja mustikat Mökillä tehtiin lenkkejä lähimaastossa, saunottiin itse tehdyn vastan kanssa, syötiin hyvin, heitettiin talviturkit vielä kamalan vilpoisessa järvessä, kalastettiin (ongin itse mm. simpukan virvelillä) ja nautittiin upeista maisemista. Mieli todella lepäsi ja oli ihana nähdä koirankin nauttivan täysillä. Huomenna on taas aika palata töihin ja arkeen treenien suhteen, mikä kuulostaakin hyvin levätyn viikonlopun jälkeen oikein mukavalta.

Miten te vietitte juhannusta tänä vuonna?

6/17/2015

Avoliitto vs Yksin asuminen

Jossakin sivulauseessa olenkin saattanut kertoa, että vietä kesän yksin Seinäjoella. Mies palasi kesän ajaksi töihin Jyväskylään ja mun työt taas on täällä. Meillä on siis asumusero käynnissä ! Suhteelle tämä tekee alun itkuista huolimattaa hyvää. Kaikki yhdessä vietetty aika on todella arvokasta ja toisaalta on aika hauskaa, kun nyt asetelmat on taas ihan kuin juuri oltaisiin alettu seurustella hihih.
Meidän vuokra-asuntoon muuttivat kesäksi asunnon omistajat ja niimpä mulle piti hommata jokin tilapäinen asumus. Löydettiinkin söpö yksiö hyvältä paikalta ja se sopi mulle mainiosti, sillä pienessä asunnossa ei tälläistä pelkuria pelota niin paljoa. Muutaman viikon aikana olen pannut merkille paljon yksin ja yhdessä asumisen eroja, joita ei tulekaan aina ajatelleeksi. Kuvina kesäyksiöni sisustuksen yksityiskohtia. Sain asunnon valmiiksi kalustettuna ja saatiin jättää meidän kolmioon omia tavaroita odottamaan paluuta syksyllä. Toin mukanani kuitenkin paljon erityisesti sisustukseen vaikuttavia tavaroita, jotta sain vuokranantajamiehen sisustamasta yksiöstä mieluisemman näköisen.
Ruoka ja ruuanlaitto: Mä olen ruuastani tunnetusti melko tarkka ja niimpä ainakin kaupassa käyminen on yksin asuessa helpompaa, kun tietää itse tarkkaan, mitä kaupasta tulee poimia mukaan ja minkä verran. Yksin ollessa käytän lihatuotteita (siis kanaa ja kalaa, mitkä ovat ainoat mitä syön) vieläkin vähemmän ja syön välillä täysin kasvispainotteisesti. Lompakossa tämä ei kuitenkaan juuri näy, sillä vaikka kallista siipikarjaa tulee ostettua vähemmän, huomaan hamstraavani ostoskoriin erilaisia superfoodeja ja muuta hifistelyä enemmän, kun toinen ei ole vieressä järjen äänenä kysymässä, tarvitsenko varmasti ihan kaikkea! Yhdessä asuessakin me tehtiin miehen kanssa usein ruokia isompia satseja vähintään kahdelle ruokailukerralle, mutta nyt multa on lähtenyt touhu ihan käsistä ja valmistan melkein koko viikon ruuat kerralla hahah!
WC:n jakaminen: Asia jota ei osaakaan aina arvostaa. Yksin asuessa koko vessa on vain ja ainostaan itsensä käytössä ja etenkin aamuisin se helpottaa elämää. Mä oon tottunut aina meikkaamaan ja laittamaan tukan vessassa (sillä inhoan esimerkiksi lakkapölyä parkettilattioilla yms.) ja yhdessä asuessa tämä tuotti välillä ruuhkaa vessaan, jos herättiin aamulla samaan aikaan. Lisäksi on toki mukavaa, että kun hätä yllättää, pääsy vessaan on varma hahah.
Siivoaminen: Kun asuin yksin ennen meidän yhteen muuttamista, olin todella tarkka siisteydestä. Siivosin kodin kerran viikossa tarkkaan: imurointi, pölyjen pyyhintä, lattian pesut. Vessaa jynssäsin puhtaaksi parhaimmillaan useita kertoja viikossa. Keittiön siisteys oli mulle elämän ja kuoleman kysymys. Kun muutettiin yhteen, oli iltaisin mukavampaa tekemistä, yhdessäoloa toisen kanssa. Aloin pikkuhiljaa löysätä otetta siivousintoilun suhteen, sillä aluksi tuli turhankin usein nipotettua mm. kaikista pyhimmän, eli keittiön siisteydestä. Aloin miettiä, onko supersiisteys kaiken riitelyn arvoista? Ei ole. Nyt, kun asun taas yksin on asunto toki helpompi pitääkin siistinä, kun itse on huolehtimassa kaikki tavarat juuri sinne missä niiden haluaakin olevan ja pyyhkii murut pöydiltä heti syötyään. Tietenkin myös imurointi ja lattioiden peseminen on "hiukan" eri juttu 34neliön yksiössä kuin 73 neliön kolmiossa...
Sisustaminen: Tuikkukuppeja ja koristetyynyjä saa yksin asuessa olla juuri niin monta kuin itse haluaa, eikä kukaan kysele tarvitaanko uutta karvataljaa välttämättä. Aionkin kesän aikana ottaa vapaasta sisustamisesta kaiken ilon irti ja hamstrata asuntoon kaikenlaista uutta. Syksyn tullen ne voi sitten salakuljettaa meidän yhteiseen kotiin

Iltojen vietto: Mulla on töissä vuoroja klo 9-20 väliltä, eli joskus illalla kerkeää juuri syödä iltapalan ja käydä suihkussa ennen kuin täytyy jo käydä nukkumaan, mutta toisina päivinä ilta-aikaa onkin enemmän. Yhdessä asuessa iltaisin ei ikinä ole tylsää, sillä mikäli ei itse keksi tekemistä, voi aina puuhailla jotakin yhdessä. Me käytiin yhdessä asuessakin paljon salilla iltaisin, yhdessä tai erikseen, mutta välillä katsottiin sitten vaikka jotakin sarjaa ja rentouduttiin. Nyt suunnittelen kaikki pidemmät illat jo etukäteen täyteen, juurikin treenaamista ja lisäksi bloggaamista. Yksin asuessa huomaan myös meneväni aikaisemmin nukkumaan, sillä sitä ei "unohdu" toisen vierelle sohvalle katsomaan telkkaria myöhään.
Nukkuminen: Mulle nukahtaminen on ollut lapsesta asti todella hankalaa, koska pelkään paljon kaikkea ja vilkas mielikuvitus tekee tepposiaan vielä näin aikuisenakin. Nukkumaan meneminen, niin hölmöltä kuin sen 22-vuotiaan suusta kuultuna kuulostaakin, pelotti mua tässä yksin asumisessa eniten. Kun olin taas tottunut siihen, että on aina joku jonka vierelle nukahtaa ja joka voi lohduttaa painaisista herätessä, murehdin hirveästi etukäteen millaiset univelat mahdan kesän yksin asumisen aikana kerätä. Yllättäen illat on kuitenkin menneet todella hyvin ! Treenit ja työ varmasti ovat aivoille ja koko kropalle niin kuluttavia, etten käy nukkumaanmenoaikaan enää yhtään ylikierroksilla ja uni tulee hyvin. Plussa puolia yksin nukkuessa on tietenkin myös tila - miten vapauttavaa onkaan saada nukkua juuri niin leveästi kuin itse tahtoo

+ Lakanoiden viikkaus: Tämä on asia jota vihaan tehdä yksin. Lyhyenä ihmisenä lakanoita on mahdotonta ravistella tai taitella ilman että ne osuvat lattiaan ja omissa käsissä ei vain tunnu riittävän mitta kauniisiin taitoksiin. Niimpä lakanat on kaapissa ryttyisinä kääröinä, mikä tympii. 

Kuulostaako mikään kohta tutulta? Entä miltä mun kesäkodin sisustus teistä näyttää?

6/12/2015

Have a Hairy Friday

Ehkä muistatte, kun huhtikuussa mun kolmen vuoden tauko hiusten värjäämisestä tuli päätökseen ja mulle tehtiin koulussa ohuita vaaleita raitoja. Raidat olivat ihana piristys kevääksi, mutta kohtasin kotona ongelman - mulla ei ollut oikein sopivia tuotteita raidoitetulle tukalle ! Niimpä alkoi armoton tuotteiden hankinta ja hamstraaminen, mikä ei tälläiselle kosmetiikkafriikille ollut lainkaan epämiellyttävää hahah. Rakasta sitä, jos saan hyvän syyn hankkia uusia meikkejä tai hiustuotteita.
Värjäämättöminä mun hiukset oli hyvä kuntoiset ja kaipasivat enemmänkin tuuheutusta ja vain kevyttä hoitoa. Nyt, kun niiden rakenne on raitojen vuoksi hauraampi ja karheampi, kaipaa tukka jälleen hoitavuudeltaan voimakkaampia tuotteita. Kampaajana multa löytyy kaapeista varmaan lähemmäs 50 käytössä olevaa (ja lähes yhtä monta korkkaamistaan odottavaa) tuotetta, mutta tähän postaukseen ajattelin koota ne, joita tällä hetkellä käytän eniten ja jotka juuri nyt koen parhaiksi raidoitetun hiuksen tuotteiksi
Huhtikuisessa hiuspostauksessa mainitsinkin, että mun raidat tehtiin vaalennusaineella, jonka massan joukkoon oli lisätty uutta Olaplex-tuotetta. Linkin takaa voitte käydä lukemassa enemmän tästä hiusten kemiallisten käsittelyiden mullistavasta uutuudesta, mutta lyhyesti sanottakoon siis, että kyseessä on hiuksia vahvistava tuoteperhe, joka sisältää kolme tuotetta. Ensimmäistä lisätään värimassan joukkoon, toisella tehdään hoitokäsittely värjäyksen jälkeen ja kolmas, kuvassa näkyvä tuote on tarkoitettu kotona käytettäväksi. Mun hiukset on luonnollisessa värissäänkin todella takkuuntuvat ja haperot ja vaikka raidat tehtiinkin mahdollisimman hellävaraisella menetelmällä, ei takkuamiselta ole voinut pesun jälkeen välttyä. Käytän tätä Olaplexin nro 3*:sta n. kerran viikossa, riippuen siitä, kuinka usein tukan pesen ja ero on huomattava. Tämän tuotteen avulla hiukset pysyvät useiden pesujen ajan parempi kuntoisina ja tuntuvat vahvemmilta Mikäli haaveilette sileistä ja ennen kaikkea vahvoista kutreista, suosittelen kysymään kampaajaltanne Olaplexiä. Tuotesarjalla voidaan siis tehdä kaikenlaisia värjäyksiä, mutta myös pelkkiä hiusten hoitoja, joten tämä sopii myös naturellista lookista pitäville. 
Seuraavana hoitoaineet, joita käytän Olaplex-hoidon lisäksi. Vasemman puoleinen Revlonin Style Masters Smooth Conditioner on nimensä mukaan siloittava hoitoaine. Tämä tuote on tarkoitettu etenkin pitkille ja suorille hiuksille, jotka kaipaavat kiillotusta ja silottelua. Tuote pitää pörröiset latva kurissa, muttei ole liian hoitava, eikä lätistä hiuksia tyvestä. Tätä voisin suositella hyvin myös täysin värjäämättömään hiukseen. Oikean puoleinen KC Color Mask Pearl* onkin vilahtanut blogissa aiemminkin, mutta en voi lakata hehkuttamasta tätä tuotetta Vaaleat raidat kaipaavat sävytystä jotta väri pysyisi halutun viileänä ja siihen tämä tuote on verraton! Vaikka vaaleanpunainen etiketti ja tuotemassan väri saattavat säikäyttää, voi tätä maskia käyttää huoletta etenkin raidoitettuun hiukseen, saamatta violettia lopputulosta. Color Maskeissa on myös hoitotehoa muihin värimaskeihin nähden paljon, joten nämä ovat omiaan vaalennetuille, kesän kuivattamille hiuksille.
Pesun jälkeen olen hiuksia selvittäessä suihkinut niihin tätä Kérastasen hiuksiin jätettävää hoitoainetta. Myönnetään, että hamstrasin tämän tuotteen itselleni töistä osittain vain ihanan ulkonäön vuoksi! Käytössä suihke on kuitenkin osoittautunut hyväksi tuotteeksi myös sisältä. Hiuksien selvittäminen on huomattavasti helpompaa tämän suihkeen kanssa ja latvoihin sekä pituuksiin tulee toivottua kiiltoa. Tuotetta voikin suihkia kevyesti myös kuiviin hiuksiin tuomaan lisää kiiltoa ja "korostamaan väriä", kuten se lupaa. Tykkääkin lisätä tätä kuivaan tukkaan pesujen jälkeisinä päivinä. 
Mun hiuksien pehmeyttä ja sileyttä ihastellaan usein ja tässä on kaksikko, joka on viime aikoina ollut mun pelastus Pelkäsin, että raidoituksen jälkeen en saa hiuksia enää sileäksi ilman suoristusrautaa, mutta pelko oli onneksi aiheeton. Käytän oikean puoleista Paul Mitchellin Super Skinny* seerumia aina pesun jälkeen kosteaan tukkaan ja annan hiusten kuivua. Tämä tuote "pakkaa" hiusta tiheämpään muotoon, jolloin se kuivuu nopeammin ja pinnasta tulee uskomattoman sileä. Kuivaan tukkaan riittää yhden painalluksen verran vasemman puoleista KC:n Argan Beauty Serumia* kiillottamaan ja viimeistelemään sileä look.
Löytyykö mun tämän hetken lemppareista mitään teidän suosikkeja? Entä päätyikö jokin tuote testauslistalle?

*Tuotteet saatu yhteistyössä

6/10/2015

Kurkkaus treenivaatekaappiin

Kaikista asu- ja vaatepostauksista huolimatta tulee mun harvoin esiteltyä mitään treenivaatteitani. Hetki sitten salikuteiden joukkoon saapui kuitenkin pari uutuutta, jolloin sain "syyn" kuvailla myös tätä osaa vaatekaapista. Mun treenivaatetuksessa tärkeintä on mukavuus ja ulkonäkö - tässä järjestyksessä. En siis ole minkään tietyn merkin vannoutunut kannattaja, mutta mm. Niken mallistoissa on paljon mun näköisiä vaatteita. Yhtälailla ostan kuitenkin treenivaatteita myös Gina Tricotista ja H&m:stä, mistä milloinkin löytyy pirteitä värejä

Tämä Gina Tricotin urheilutoppi on hyvä esimerkki mun lemppari salipaidoista. Tykkään treenata hihattomissa, sillä jotenkin esim. t-paidan hihat ahdistaa, pitkähihaisesta puhumattakaan. Inhoan sellaista "tukalaa" kuumuutta, jonka vuoksi tälläiset kevyet ja ilmavat vaatteet on treenatessa mun mieleen - vaikka tuleekin hiki, ilma silti vaihtuu ja eikä olo muutu tuskaiseksi rankassakaan treenissä. Tässä topissa on myös näkyvillä mun suosikkivärejä treenivaatteissa: mitä kirkkaampaa pinkkiä, sen parempi ♥

Nämä Niken trikoot sain yhteistyössä House of Brandonilta ja niistä tuli heti mun suosikit Näiden materiaali on kevyttä, kuin toinen iho ja napakan joustinvyötärön ansioista näitä housuja ei tarvitse treenatessa korjailla, vaan ne pysyvät täydellisesti paikallaan - kyllä, myös kyykätessä. Kokopitkien pöksyjen kaveriksi haikailenkin nyt kesäksi caprimittaista mallia tai jopa shortseja, joiden kanssa voisi sitten vaikka talvella käyttää kompressiosäärystimiä. Muutenkin suosittelen kyllä tsekkaamaan House of Brandonin urheiluvaatetarjonnan, etenkin treenitrikoista on tarjolla vaikka mitä ihania merkkejä ja kuoseja
Uudet, kivat treenivaatteet tuo aina pientä lisämotivaatiota lähteä urheilemaan. Nytkin aion vaihtaa nuo Niken trikoot jalkaan ja suunnata vielä illaksi salille. 
Millaisista treenivaatteista te pidätte? Onko tärkeintä ulkonäkö, mukavuus vai materiaali?

6/03/2015

May through my phone

Kännykän kuva-albumia seuratessa huomasin sinne kertyneen toukokuulta paljon julkaisemattomia (sekä osa myös instagramissa julkaistuja) kuvia sekä puhuttelevia quoteja. Näin ollen on taas kännykkäkuvapostauksen aika!
①Selfie, jossa kaksi tämän hetken käytetyintä asustetta: hattu ja kukkakimono ②"Mun ei täydy vaan mä saan" - yritän hokea tätä itselleni, kun edessä on kesä YKSIN Seinäjoella ③Jyväskylään avattiin pari viikkoa sitten ihastuttava uusi kahvila, joka käytiin Sofian kanssa testaamassa. Me pyritään nykyään kahvittelemaan aina joissakin yksityisissä, ei-ketju-kahviloissa. Täytyy sanoa, että tämäkin kahvilan antimet maistuivat sata kertaa paremmilta, kuin teolliset Coffareiden ja vastaavien tuotokset ④ Maailman rakkain otus
①En ole viettänyt viime aikoina juurikaan vapaapäiviä Seinäjoella, vaan aina kun mahdollista olen matkustanut Jyväskylään ②Treenin jälkeinen onnellisuus Kuvassa nähtävillä myös mun uudet treenipökät, joista myöhemmin lisää juttua! ③Tässä on quote, jonka toivoisin jäävän kaikkien mieleen - ja etenkin pohjanmaalaisten. Välillä meinaan jopa ahdistua ihmisten puhuessa jatkuvasti ja yleensä vain ja ainoastaan itsestään. Puhuminen ja keskutelu ovat kaksi eri asiaa ④Kesän makuinen smoothie: mangoa ja vadelmaa
①Pitkäaikainen lempilainaus Raamatusta ②Vanillalatte ja kuulumisten vaihtoa ihanan ystävän seurassa ③Raipe ja minä ollaan otettu lomalla rennosti ja sateisina päivinä pitkät päikkärit lenkkien välissä on olleet todellista rentoutumista ④Edustavina viikonlopun valmistujaisissa

6/01/2015

A New Hairdresser Outfit

Edelliseen sneak peek-postaukseen joku olikin heittänyt aika hyvän arvauksen mun juhlapäivän asusta, mutta shortsihaalarin sijaan kyseessä olikin kokopitkä unelma Tämän haalarin minulle tarjosi siis House of Brandon ja kuten viime postauksessa hehkutinkin, suosittelen kyseistä verkkokauppaa kaikille suuren valikoiman, nopean toimitusajan ja ystävällisen palvelun vuoksi.
Koska kaunis haalari oli itsessään näyttävä, halusin pitää lookin muuten yksinkertaisena. Hopeiset korut, nuden värinen laukku ja hiukset siistillä nutturalla. Kokonaisuus oli mielestäni hillitty ja onnistunut ja siinä oli mukava viettää juhlapäivää. Haalari pääsee varmasti käyttöön vielä monissa muissa juhlissa, sillä ihastuin täysin siihen miten helppo mutta juhlava vaate onkaan kyseessä!

Itse valmistujaisjuhlien kuvasaldo jäi melko pieneksi, kun en itse kerennyt kuvia näpsimään vieraiden kanssa seurustelun lomassa. Kameran unohtuminen pöydälle kertookin jo osaksi siitä, kuinka mukava päivä olikaan. Meillä oli ihanan pienet juhlat aivan lähimpien sukulaisten ja ystävien kanssa Vietän nyt parhaillani pisintä kesälomaa ainakin viiteen vuoteen ja palaan vasta viikon päästä maanantaina Seinäjoelle työn merkeissä - virallisena parturikampaajana!
Oliko teillä viikonloppuna valmistujais-tai yo-juhlia?