7/30/2015

Cosmetic Shopping Haul

Kevään ja kesän aikana on tullut hankittua jos jonkunlaisia uutuuksia kosmetiikan(kin) suhteen ja moni ostoksista on osoittautunut todella verrattomiksi. Jo pitkään mun on pitänyt tehdä teille postausta mun kosmetiikkauutuuksista, mutta toisaalta on ehkä hyväkin, että tämä on vähän venynyt, sillä nyt kaikista tuotteista on kunnolla kokemusta !
Aloitetaan muutamasta kasvomeikkituotteesta. Heti, kun kuulin Maybellinen lanseeranneen suosittujen Baby Lipsien rinnalle uusia Baby Skin-tuotteita, tahdoin heti päästä kokeilemaan! Tuotteita löytyi kahdenlaista: meikkivoiteen seassa käytettävää "blurrausefektin" tuovaa voidetta, sekä kuvassa näkyvää meikinpohjustusvoidetta. Tämä Instant Pore Eraser levitetään siis kasvoille kosteusvoiteen jälkeen ja tuote silottaa ihon pinnan, jolloin meikkivoide on helpompi levittää ja se myös pysyy paikoillaan pidempään. Tuote tuntuu jo sormissa ihanan siloiselta, kuin silkkiä nestemäisessä muodossa. Pienestä koostaan huolimatta tuubi on riittoisa, sillä pienen pieni nokare tuotetta riittää. Olen pitänyt tästä kovasti Kiinnostaisi kokeilla myös toista Baby Skin-voidetta. Onko joku teistä testannut sitä?
Toinen uutuus on niin ikään Maybellinen valmistama, Dream Bronze BB-voide. Multa löytyi jo ennestään näitä Dream BB-voiteita, mutta kun huomasin kauppoihin tulleen kesäksi tämän Bronze-version, en malttanut jättää sitä hyllyyn. Tämä tuote toimii kuten BB-voiteet tavallisestikin, eli jättää ihon tavallista meikkivoidetta kuulaammaksi, mutta peittää silti pieniä ihovirheitä ja tasoittaa ihon sävyä. Sen lisäksi tässä versiossa on pienen pieniä kultahippuja voiteen joukossa, joka tekee kasvoille luonnollisen, ihanan ruskettuneen näköisen hehkun
Jo aiemmin omassa postauksessaan esitellyt Victorias Secret-bodylotionit ansaitsevat ehdottomasti tulla mainituksi vielä uudelleen Nimenomaan näistä kahdesta uutukaisesta tuoksusta on tullut mun lemppareita. Coconut Passion on ihanan lempeä vaniljainen ja Endless Love taas tyttömäisempi kukkaistuoksu. Mun muut VS-rasvat on hetkeksi jääneet täysin käyttämättä, kun oon vaihdellut vain näiden kahden välillä!
Kun varattiin kesäkuussa reissu Tallinnaan ja tajusin pääseväni laivan Tax Freehin kosmetiikkaostoksille tiesin heti, mitä (ainakin) haluan itselleni hankkia. Dior Addict-huulipuna on ollut mulla harkinnassa jo jonkin aikaa luettuani hehkutuksia tämän tuotteen ominaisuuksista. Yllätyin iloisesti, kun huulipuna olikin laivalla vielä edullisempi, kun odotinkaan, miltein puolet Suomessa näkemiäni hintoja halvempi. Värinkin oli jo päättänyt ennestään, halusin jonkun nudemaisen arkipunan, joka sopisi asuun kuin asuun. Tämä huulipuna on kosteuttavampaa, kuin mikään aiemmin kokeilemistani ja kiilto tässä on aivan upea Tuote täytti ehdottomasti kaikki odotukseni. On ihanaa, kun meikit pakataan kauniisti - myös siitä tämä Diorin huulipuna on mielestäni hyvä esimerkki, kimalteleva hopeinen hylsy menisi jo itsessään asusteesta hahah!
Escadan Born in Paradise on mun tämän kesän tuoksu, joka tulee varmasti muistuttamaan mua nimenomaan tästä kesästä aina! Sain tämän lahjaksi jo keväällä ja otinkin tuoksun oikeastaan heti ihan arkikäyttöön. Tämä sopii nimenomaan kevään ja kesän aurinkoisiin fiiliksiin Kuten kaikki Escadan tuoksut, on tämäkin melko makea ja itseasiassa sydäntuoksuna kerrotaan olevan kookosmaito, joka onkin varmaan syy siihen miksi tuoksu iskee muhun! 
Toinen huulipuna-uutuus löytyy Cliniquelta. Tämä punan ostin alkukesästä omia valmistujaisia varten. Halusin jonkun laadukkaan, kirkkaamman huulipunan, jonka pysyvyydestä ei tarvitsisi koko ajan huolehtia. Pidän Cliniquen kosmetiikasta ja tiesin, että Kicksiin oli tullut hetki sitten heiltä uusi Pop-punien sarja, josta löytyikin mieluinen sävy. Yleensä miellän itseni ehdottomasti kylmien sävyjen ystäväksi, niin hiuksissa kuin meikeissäkin, mutta jotenkin joka kesä kaipaan meikkiin jotakin lämpöisempiä sävyjä rusketusta korostamaan. Tämä hieman koralliin taittava punainen olikin aivan loistovalinta ja puna on ollut piristämässä mun asuja paljon arkenakin Tässä huulipunassa on massan seassa jo itsessään huultenpohjustusvoidetta, jonka vuoksi tällä tuotteella saa todella sileän ja pysyvän lopputuloksen helposti. Nyt, kun olen päässyt arjessa käyttämään ja toteamaan tälläisten hieman arvokkaampien huulipunien laadun, tulen tuskin koskaan enää palaamaan markettituotteisiin - voin sanoa, että ero on nimittäin huima!
Viimeisimpänä, muttei vähäisimpänä tuote, jota ei aivan voi lukea kosmetiikaksi, mutta sopii mielestäni joukkoon hyvin. Eli uuden sävyiset Invisibobble-ponnarit. Multa löytyi ennestään näitä kirkkaan pinkkeinä, mutta töissä olin katsellut todella pitkään näitä pastellivaaleanpunaisia versioita. Kun mun työkaveri osti tälläiset, en voinut vastustaa kiusausta ja nappasin itsellenikin paketin. Olen aivan koukussa näihin ponnareihin ja tuntuu, etten voi enää käyttää "tavallisia". Invisibobblet ovat myös todella kestäviä. Ostin edellisen paketin yli vuosi sitten ja vain yksi kolmesta ponnarista on katkennut, vaikka ovatkin käytössä päivittäin. Tarvetta uuden sävyisille ponnareille mulla ei siis olisi ollut, mutta värillinen yksityiskohta tuo kuitenkin aina asuunkin jotain lisää ja nyt multa löytyy kahta erilaista sävyä joita vaihdella keskenään. Seuraavana mun päässä kummittelee nuden väriset Invisibobblet, jotka sulautuisi hiusten väriin täydellisesti

Löytyykö mun kosmetiikkaostoksista mitään teille tuttuja tuotteita tai jotakin, mitä haluaisitte päästä testaamaan?

6 kommenttia:

  1. Oijoi olipas vaikka mitä kivaa! <3 Oletko huomannut tuosta baby skin- tuotteesta, että se pidentää meikin kestoa? Ostin itse sen joskus alku kesästä ja en ole vielä testannut kun kulutan ensin edellisen loppuun. Ehkä on vaan pakko korkata tuote ja laittaa testiin :D Tuo Cliniquen huulipuna on ihanan herkullisen värinen! Tuollaisen voisin kotiuttaa ilomielin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, Baby Skin-pohjustaja nimenomaan lisää myös meikin pysyvyyttä (: Mun ei ole tarvinnut korjailla/lisäillä meikkiä yli 8h työpäivinäkään! Cliniquen puna on ollut kyllä mulle erikoisemmasta värivalinnasta huolimatta aivan nappi ostos ♥ Kyseisestä sarjasta löytyy vaikka mitä ihania sävyjä, suosittelen (:

      Poista
  2. Aivan ihania juttuja!! Tykkään muutenki sun blogistas :) Mun blogista löytyy sulle haaste: http://livefearlessly-ellen.blogspot.fi/2015/08/libster-award.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi että, kiva kuulla mun blogin iskevän suhun (: Kiitos myös haasteesta, jonka tällä kertaa jätän toteuttamatta, kun olen sen jo aikoinaan tehnyt (:

      Poista
  3. Moips! Tämän postauksen julkaisusta on jo pitkä aika, mutta toivon silti et vastaat!:)
    Eli siis, peittääkö tuo babyskin esim mustapäitä? Tasoittaako ihoa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei ! Tuo voide tekee ihon pinnalle "kalvon", joka tasoittaa ihoa ja häivyttää ihohuokosia. Tällöin pelkällä meikkivoiteella saa ihon epätasaisuudet hyvin peittoon ja meikki pysyy paikallaan. Tämä turkoosi babyskin on kuitenkin itsessään väritöntä, eli ei peitä yksin käytettynä mitään, vain valmistelee ihon meikkivoidetta/bb-voidetta varten (:

      Poista