10/25/2015

Autumn Shopping Haul

Syksyn tullen olen kierrellyt kauppoja jokaisella Jyväskylän reissulla. Opiskelijaelämän jäätyä vihdoin taakse on huojentavaa, kun kukkaronnyörejä ei tarvitse olla kiristelemässä jatkuvasti, vaan rahaa voi käyttää hieman huolettomammin. Mitään tuhlailijaa minusta tuskin koskaan tulee (mikä onkin vain hyvä asia), mutta etenkin nyt, kun tunnen tyylini vakiintuneen on ihana shoppailla Ajattelin sunnuntain kunniaksi esitellä teille mitä vaatekaapin puolelle on ilmestynyt syksynmittaan. Seuraavalla shoppailureissulla edessä olisi pikkujouluasun metsästys - kuinka siistiä, vihdoin mullakin on edessä oikeat työpaikan pikkujoulut hahah!
Jo kesällä ihastuin ribbineulokseen, joka näytti freesiltä kaikkien vuosien jälkeen ja kyseisessä materiaalissa on tullut hommattua jo vaikka mitä. Nämä Bikbokin neuleet ovat ihanan helppoja paitoja arjessa - juuri sellaisia, mitkä pelastavat kiireisen aamun. Pitkähihainen harmaa on varma valinta ja punainen t-paita mallinen taas niille päiville, kun haluan pitkää lookin muutoin yksinkertaisena. V-malliset kaula-aukot antavat väljästi istuville paidoille kaivattua naisellisuutta
Onlyn trenssi, joka on vilahdellut asukuvissa mm. täällä ansaitsee tulla mainituksi vielä erikseen. Olen niin onnellinen, etten luovuttanut täydellisen trenssin metsästyksessä sillä tämä takki on maksanut itsensä pienessä ajassa takaisin. Harmillisesti ilmat alkavat olla pikkuhiljaa niin kylmät, että tämä kaunokainen jää pian odottelemaan kevään tuloa. Taas yksi syy odottaa kevättä entistä kovemmin !

En ole aiemmin täysin ymmärtänyt naistenlehtien kertomuksia asun kuin asun pelastavasta "täydellisestä kauluspaidasta". Olen välillä koettanut löytää kyseistä ihmettä, mutta useimmat yksilöt ovat olleet mielestäni liian miesmäisiä. Iskin Cubuksessa silmäni tähän paitaan sen värin vuoksi ja Vilma suostutteli mut sovituskoppiin - ja kuinka ollakkaan, nyt tiesin kuinka täydellinen ja kauluspaita voivat esiintyä samassa lauseessa. Paidan leikkaus on väljä ja materiaali ohutta, laskeutuvaa ja uskomattoman pehmeää, mitkä ovatkin seikkoja, joiden uskon vaikuvan tämän paidan täydellisyyteen. Vaate on 100% viskoosia, mikä kaikkien hyvien ominaisuuksiensa ohella aiheuttaa myös päänvaivaa. Paita tulee silittää kosteana ja silityksestä huolimatta se tuntuu ryppyyntyvän ajatuksen voimalla - uskokaa tai älkää olen juuri ennen näitä kuvia silittänyt paidan. Ryppyjä tai ei, olo tuntuu väsyneimpinäkin aamuina ihanan huolitellulta, kun vetää tämän uuden luottovaatteen päälleen Muut kaltaiseni täydellisen kauluspaidan metsästäjät, suosittelen suuntamaan Cubukseen, tätä ihanuutta löytyi myös ainakin klassisena valkoisena, sekä tumman sinisenä.
Cubuksesta tarttui yhdellä reissulla mukaan myös aivan ihanat pörrösukat, joiden pidempi varsi on lämmittänyt jalkoja syysiltoina Suihkun jälkeen on ollut ihana verhoutua kylpytakkiin ja kiskaista nämä jalkaan. Cubuksessa on mielestäni ketjuliikkeiden paras pikkuhousumalli, josta nappasin sukkiin hyvin natsaavan parin mukaani - suosittelen näitä kaikille pitsin ystäville.
Babyblue on tullut mun vaatekaappin jäädäkseen. Olin katsellut tätä vaatetta Cubuksessa jo kesästä saakka ja sisäilman viilennyttyä kampaamossa hurjaa vauhtia totesin, että erilaisia pitkähihaisia on hommattava vauhdilla ja niimpä kotiutin tämän ihanuuden. Pehmoinen ja ylisuuri malli on hallitseva osa asua, jolloin muutoin voi pukeutua hillitymmin. Harmaa, jämäkästä kankaasta valmistettu bomber-mallinen takki puolestaan löytyi yllätykseksi Seppälästä. Tämä vaate on myöskin helppo arjessa ja jämäkän kankaan vuoksi tuo ryhtiä koko lookkiin.
Monet lukijoista varmaan tietävätkin mun vannoneen pian 2 vuotta vain Gina Tricotin Molly-mallisten farkkujen nimeen. Valitettavasti kesällä kyseisten mallin saavutettua suuren yleisen suosion housujen materiaali muuttui - tarkkasilmäisenä pistin aluksi merkille farkkujen kokolapun ja takapuolen nahkapaikan muutokset ja petyin huomatessani että myös materiaali oli muuttunut vähemmän joustavaksi ja palautuvaksi. Paniikki iski - mitkä nyt on mun luottohousut? Bikbokissa päädyin kokeilemaan Linda-mallisia, korkeavyötäröisiä housuja ja ihastuin Toistaiseksi omistan kyseiset housut vain tässä tummansinisessä värissä, mutta mallista löytyy toinen toistaa ihanampia värejä jotka voisin kaikki hankkia itselleni. 
Viimeisimpänä, muttei vähäisimpänä syksyn toistaiseksi ainoa huiviostos - yllätys yllätys babyblue värissä. Cubus myy mielestäni parhaimmat muhkeat huivit ja väreissä on mistä valita. Nämä kestävät myös todella hyvin konepesua - joten käyttöikä on pitkä. Vuosi sitten ostamani tälläinen on edelleen kuin uusi  

Mitä mieltä olette mun vaatekaapin uusista tulokkaista? Onko joku kenties hommannut samoja tuotteita? 

10/23/2015

Olenko ainut?

Nämä postaukset ovat olleet hauskaa luettavaa muiden blogeissa ja jonkin aika sitten aloin kerätä kännykkään ylös itselle mieleen tulevia juttuja. Toivottavasti tälläiset postaukset on myös teidän mieleen Kuvina tällä kertaa mun selfie-hetkiä miehen tuliaiseksi saaman selfietikun parissa - joka muuten, myönnetään, on aika kätevä kapine!
Olenko ainut joka..
.. voi syödä todella monia juttuja vaikka kuinka paljon kyllästymättä?
.. iloitsee kun laskuja maksaessa nettipankin pyytämä avainluku löytyy listan siltä puolelta, mikä on valmiiksi auki?
.. ei omista Snapchattia?
.. innostuu todella helposti ja pienistä jutuista?
.. ei syö ikinä eineksiä?
.. kutsuu Salattuja Elämiä Salkkareiden sijaan nimellä Salikset?
.. ei voi ymmärtää mikseivät ihmiset noudata myös kävely- ja pyöräteillä oikeanpuoleista liikennettä?
.. muistaa todella hyvin asiayhteyksiä, esim. missä sarjassa joku tyyppi on näytellyt yms.?
.. ei tykkää mistään limsasta eikä juo niitä ikinä?
.. on huono rentoutumaan yksin, eli koettaa keksiä yksin ollessaan aina jotakin tekemistä (siivoaminen, treenit, blogi yms.) mutta miehen ja perheen kanssa voi välillä lekotella sohvallakin?
.. tykkää treenata yksin?
.. inhoaa roskien viemistä kaikista kotitöistä eniten?
.. on vielä neljänkin vuoden jälkeen todella huono ja epävarma autokuski, jonka pasmat menee pienimmästäkin olosuhteiden muutoksesta (huono sää, tietyö tms.) ihan sekaisin?
.. treenaa lähes aina ilman "omaa" musiikkia, eli kuuntelee vain salin kaiuttimista soivia biisejä?
.. ei yleensä ikinä vapaapäivinäkään nuku 9 myöhempään, koska ei halua hukata aikaa päivästä?
.. tykkää katsoa joitakin ohjelmia (esim. Salikset) ennemmin puhelimen pikkuruudulta kuin vaikka koneelta tai telkkarista?
.. rakastaa aamiaista ja voisi istua aamupalalla useita tunteja syöden hitaasti, selaillen kännykkää ja päivän lehteä?
.. tekee Wikipedia-seikkailuja, eli viettää aikaa siirtyen aina artikkelista artikkeliin linkkien avulla?
.. välttelee hiustenpesua viimeiseen saakka?
.. tuntee, että jotkut asiat on vaan "ikuisesti" uusia? Ollaan naurettu rakkaan ystäväni Jonnan kanssa, kuinka hänelle ostettiin varmaan pian 15 vuotta sitten uusi sänky, joka tuntuu mun mielestä vieläkin että se tuli "ihan äskön". Samoin jotkut vaatteet, jotka on saattanut omistaa vuodenkin tuntuu edelleen uusilta.
.. itkee helposti suuttuessaan?
.. tarkistaa asioita aina sataan kertaan? Esim. pakatut matkatavarat ja herätyskello - jonka suhteen olen vielä niin neuroottinen, että pyydän miestäkin aina laskemaan, kuinka monta tuntia herätyksestä on töiden alkuun, etten varmasti myöhästy!
.. ei uskalla yksin olleessaan polttaa muita kynttilöitä kuin tuikkuja?
.. myöntää olevansa ruokahamstraaja - kananmunia ja mehukeittoa on ostettava joka reissulla?
.. nukkuu mielellään korvatulpat korvissa?
.. rakastaa sitä ääntä, kun ripsihuollossa pinseteillä "selataan" pidennyksiä?

Löytyikö mitään yhteneviä juttuja mun kanssa?

10/19/2015

Fluffy Fake Fur

Turkis - 2ndhand/H&m
Farkut - Gina Tricot
Huivi - Cubus
Laukku - Michael Kors
Kengät - Kookenkä/Andiamo
Paita - Cubus

Aurinkoisen ja kirpeän pakkasaamun asua. Olen ihastunut babyblue-sävyyn ikihyviksi, lempeän vaaleaa pastelliväriä on helppo yhdistellä tutun ja turvallisen beigen ja mustan kanssa Tekoturkis on päässyt syksyn ensimmäisten (ja aina niin kamalan kylmiltä tuntuvien) pakkaskelien ansiosta kovaan käyttöön. On ihanaa viipottaa menemään palelematta pyörälläkin ! Olen omistanut tämän turkiksen jo usean vuoden ajan, mutta aiemmin sen yhdisteleminen on ollut mulle haastavaa. Nyt, kun olen löytänyt oman, klassisen naisellisen ja pelkistetyn tyylini, tuntuu, että silmiin pistävä ja hieman erikoinen turkiskin täydentää asua ja melko laatikkomaisesta leikkauksestaan huolimatta näyttää naiselliselta. Mitä mieltä te olette, iskeekö asu? Löytyykö teistä (teko)turkistyyppejä?

10/16/2015

Totuuksia ripsipidennyksistä



Mulla on ollut nyt reilun puoli vuotta putkeen pidennykset ripsissä. Välttelin näitä todella kauan, sillä olin kuullut liikaa pidennysten huonoista puolista - omat ripset häviävät olemattomiin, huolto on kallista ja mahallaan nukkuminen mahdotonta. Olin myös nähnyt todella rumia ripsipidennyksiä, joten epäilin niiden olevan kaiken hintansa ja tiheän huoltovälin väärtit. Sain ensimmäiset pidennykset ilmaiseksi oltuani morsiusmallina ja ajatuksena oli antaa ripsien tippua pois heti - mutta kuinkas kävikään? Mitkä ovat ripsipidennysten hyvät puolet? Entä onko huonoja? Ajattelin listata teille havaintoni!+ Aina huoliteltu ulkonäkö On ihanaa, kunaamusaillakin voi näyttää ihmiseltä ilman meikkiä, kun ripset kehystävät silmiä. Ilme myös näyttää heti aamusta pirteämmältä, sillä etenkin kaarevat ripset "avaavat" katsetta. Mulla itsellä on kaikista kaarevin (eli D-kaarevuus), jonka huomaa hyvin etenkin sivuprofiilista. Kesällä, kun iho voi hyvin ja ruskettuu, pärjää arkena lähes meikittä. 
+ Nopeuttaa laittautumista Meikatessa mulla kului aina eniten aikaa silmämeikkiin, vaikka kyseessä olisikin ollut pelkkä ripsari, sillä tykkäsin kerrostaa sitä ja toki pienet ripsarisotkut piti aina korjailla pumpulipuikolla.. Nyt ripsien ja värjättyjen kulmakarvojen vuoksi päivittäinen meikki koostuu vain meikkipohjasta, joten laittautuminen on todella nopeaa
+ Huomaamattomuus Ajattelin ripsien olevan tiellä ja haittavan juuri esim. nukkumista, mutta todellisuus on toinen. Itse nukun edelleen kuinka parhaalta tuntuu - eli useimmiten vatsallaan, eivätkä ripset ole siitä erityisemmin kärsineet. Muutenkin pidennykset ovat huomaamattomat eivätkä tunnu silmissä lainkaan.
+ Omat ripset tallella Kysyn lähes joka kerta huollossa, miltä omat ripseni näyttävät. Kuuleman mukaan ne ovat edelleen yhtä tuuheat, kuin aiemminkin ja huomaan sen myös siitä, että pidennyskuituja on joka huollon jälkeen yhtä tuuheasti, eli ainakin omalla kohdallani väitteet omien ripsien täydellisestä tuhosta ovat puppu- Kallis hinta Mun ripset huoltaa ihana kampaajaystäväni Susku, joka tekee huollot todella edullisesti. Jossei tälläisiä "suhteita" ole käytettävissä, tulee ripsien ylläpito kalliiksi. Toisaalta olen itse ajatellut, että säästän nyt ripsarin hinnan, joka sekin piti ostaa lähes kuukausittain ja ainoa hyväksymäni maskaramerkki oli hintava. Lisäksi säästöä tulee myös rajauskynissä, luomiväreissä ja niiden pohjustusaineissa, kun kaikki ovat jääneet pois käytöstä.
- Rumat ripset Valitettavan usein näkee myös todella huonosti tehtyjä ripsipidennyksiä, jotka eivät todellakaan ole kaunistava tekijä ulkonäössä. Huonosti/väärin tehnyt ripset voivat aiheuttaa tulehduksia silmässä ja luomissa, sekä pahimmassa tapauksessa juurikin tuhota omat ripset. Ripsien tekijä kannattaa valita huolella. Itse harkitsisin todella tarkoin esim. Facebookin kirppisryhmissä mainostavia ripsiteknikkoja.
- Venynyt huoltoväli Huollatan ripseni yleensä 3 tai 4 viikon välein, riippuen hieman siitä miten pääsen Jyväskylään. Ripsien pysyvyyten vaikuttaa mm. saunominen ja etenkin kesällä tuli saunottua niin usein, että neljän viikon huoltovälillä tuntui välillä, että viimeinen viikko oli hieman tuskaa. Onneksi taitava teknikko kiinnittää ripsipidennykset tarkoin aina vain yksittäisiin ripsiin, joten vaikka tuntuu, että välillä karvoja on irronnut paljon lähtevät ne tasaisesti ripsirivistöstä, jolloin mitään rumia aukkoja ei synny. 

- Herkkien silmien ärsyyntyminen On valitettavaa, että moni allergisoituu esim. pidennyksissä käytettävälle liimalle. Vaikkei varsinaista allergiaa tulisikaan, on sanomattakin selvää, että herkkä silmänympärysiho kärsii pidennysten laitosta aina hieman. Alaripsien suojaksi asetettavat ihoteipit tai geelityynyt voivat aiheuttaa ihon kuivumista ja yläluomen ripsityvi ärsyyntyä ripsien näpräilystä. Pidennyksiä käyttävien onkin ehdottoman tärkeää muistaa päivittäin silmänympärysvoide !

- Kasvojen peseminen Aluksi musta tuntui, etten millään saa pestyä meikkejä tehokkaasti pois, kun en saanut ripsipidennyksien vuoksi tuttuun tapaan hangata käsillä kasvoja. Lisäksi tuntuu, että pidennyksien kanssa silmiin menee herkemmin vettä, sillä korostetun kaarevat ripset eivät suojaa silmää samoin kuin luonnolliset. Pesuissa oli siis totutteleminen. Pari postausta sitten esittelinkin puhdistussienen, joka mullisti kasvojen pesun ja nyt ongelmat ovat tiessään.
Vaikka miinuspuolia onkin listauksessa enemmän, korvaavat plussat ne silti. Millaisia kokemuksia teillä on ripsipidennyksistä?

10/08/2015

September through my phone

Kuun vaihtuminen tarkoittaa blogissa katsausta edellisen kuukauden kännykkäkuvasaldoon. Huomaa kyllä, että syyskuu oli todella kiireinen ja hurahti ohi nopeasti - kännykkäänkin on nimittäin tallentunut ennätysvähän otoksia. Tässä kuitenkin postauksellinen niitä, toivottavasti pidätte
①Heti syyskuun alussa vietettiin superhauskaa iltaa kampaajien kanssa ja tässä mun illan asua ②Kanamozzarellasalaattia ja vettä sitruunalla, nam ! ③ ♥♥♥ ④On ollut ihana nukkua taas oman kullan kainalossa joka yö. Nyt hän suuntasi syyslomaksi Jyväskylään johon munkin matka käy huomenna. Itse tosin palaan jo ensi tiistaina ja mies vasta ensi viikon sunnuntaina - yksin nukkuminen ei ikinä ole mukavaa, mutta ehkä selviän taas hahah!
①Yhtenä JKL-viikonloppuna näin ihanaa Sofiaa ja käytiin kahvilla tapamme vastaisesti ketkukahvilassa, kun mitkään vakkarimestat ei ollut enää auki ! ②Kun illat ja aamut rupeaa olemaan päivä päivältä pimeämpiä kahvin kulutus kasvaa kyllä heti, huomaako kukaan muu samaa ilmiötä? ③Oon tosi monta vuotta föönannut aina mun hiukset kuivaksi. Nyt viime kesän aikana koetin antaa hiusten kuivua itsestään ja niin on menty nyt koko syksykin. Luonnostaan kuivuessa kävi myös ilmi, että mulla onkin luonnonkihara tukka. Näin ollen selvisi myös syy hiusten jatkuvaan pörrööntymiseen leikkaamisesta ja superhoidoista huolimatta, kiharalla hiuksella kun usein on taipumus pörröttyä ! ④Lisää ruokakuvia
①Tämän viikon pakkasaamujen jälkeen onkin jo ikävä paljaita sääriä ja takki auki viilettämistä. Ei muuta kuin kevättä odotellessa ! ②Kesän kevyemmän meikkailun jälkeen on ollut ihana taas panostaa kosmetiikkaankin erilailla. Ajattelinkin pian esitellä taas hieman uusia meikkihankintoja, miltäs kuulostaa? ③Vain Elämää alkoi taas ja tämä kausi on ollut ainakin tähän asti todella hyvä. Tuleeko teidän seurattua kyseistä hyvänmielen-ohjelmaa? ④Syksy on nyt täällä.

Nyt me suunnataan kampaajien kanssa elokuviin katsomaan Napapiirin sankarit 2 ja huomenna lähden hippulat vinkuen kilpikonnan kanssa kohti oikeaa kotikaupunkia Jyväskylää. Toivotankin siis jo nyt mukavaa viikonloppua kaikille

10/05/2015

Beige, beige & stripes

Takki - Only
Housut - Bikbok
Paita - Bikbok
Huivi - Cubus
Kengät - Andiamo/Kookenkä
Laukku - Longchamp
Korut&kello - Guess

Kiirettä on pitänyt viime aikoina ! Töitä riittää ja olen viimeiset pari viikkoa treenannut pt:n kanssa, jolloin treenien suunnittelussa pitää ottaa kahden ihmisen aikataulut huomioon ja tuntuu etten ole muuta tehnytkään kuin töitä ja treenejä. Pääsin kuitenkin pitkästä aikaa viettämään viikonloppua Jyväskylässä, joka kului mm. shoppailun merkeissä Vilman kanssa. Nämä kuvat napattiin ostosreissun päätteeksi - jonka näkee olemuksestakin. Hiukset sekaisin monien vaatteiden sovitusten jälkeen ja huivikin kietaistu kaulaan vähän miten sattuu. Asusta kuitenkin pidän, entä te? Uusi trenssi on ollut päällä päivittäin ja rakastan sitä aina vain enemmän. Näissä kuvissa näkyy myös takin leikkaus paremmin takin ollessa kiinni. Haluan nyt käyttää tätä ihanuutta paljon, sillä pian ilmat ovat varmasti jo liian kylmät trensseilylle. Muutenkin tässä asussa yhdistyy paljon mun tämän hetken lemppareita - vaaleat värit, ribbineulos, erilaiset materiaalit jne. 
Tuleva viikko tulee myös olemaan täynnä töitä ja treenejä, mutta vitsit enää neljä päivää ja mun neljän päivän minisyysloma alkaa ja pääsen taas Jyväskylään Mulla on muutamia postauksia jo valmisteltuna, joten yritän keretä kirjoittelemaan jossakin välissä. Siihen asti, ihanaa alkanutta viikkoa kaikille !