1/28/2016

Broileri-riisivuoka aasialaisittain (GL, M)

Huomenna häämöttävän viikonlopun kunniaksi hieman ruokajuttuja! Oon elänyt pian 9kk elämää, johon kuuluvat eväät jokaisena arkipäivänä. Ylpeänä voin sanoa, että vaikka meidän kampaamo sijaitsee Citymarketin sisällä, en ole kertaakaan näiden 9kk aikana joutunut hakemaan ruokiksella eväitä kaupasta tai lukuisista kauppakeskuksen pikaruokapaikoista, vaan oon jaksanut tehdä itse eväät joka ikiselle päivälle, hyvä mä! Arkiruuassa terveellisyyden lisäksi mulle on tärkeää helppous ja se, että ruokaa pystyy valmistamaan kerralla suurempia määriä. Tämän seuraavan reseptin halusin jakaa kanssanne juuri sen helppouden tähden - kehnompikin kokki onnistuu tässä takuulla. Alunperin tätä ruokaa tarjoili mulle ihana Vilman kyläillessäni Turussa (kiitos vielä Vilu), joskin muokkasin ohjetta hieman. Ihastuin tähän arkiruokaan siksi, että vihaan riisin keittämistä, jonka vuoksi suosinkin yleensä kvinoaa, tattaria tai couscousia, mutta tässä ohjeessa riisiä ei tarvitse keittää, jes! Mun lempparimaut tulee aasialaisesta keittiöstä, mikä näkyy myös tämän ohjeen makumaailmassa. Kookos ja chili kuuluvat suosikkiyhdistelmiini ja turhaan prosessoituja maitotuotteita vältellessä kookosmaito on mun ruuanlaitossa käytössä usein. Tuleeko teidän käytettyä kookosmaitoa/kermaa?

Broileri-riisivuoka aasialaisittain (4-6 annosta) GL, M

1 purjo
n. 500g maustamattomia broilerisuikaleita
3 dl täysjyväriisiä
1 prk kookosmaitoa
1 dl vettä
n. 1 rkl kookosöljyä paistamiseen

mausteeksi sweet chili-kastiketta, laadukasta chilitahnaa, inkivääriä yms. 

Pese ja hienonna purjo. Ruskista broilerisuikaleet ja lisää myös purjot hetkeksi pannulle kuullottumaan. Sekoita kookosmaito, vesi ja haluamasi mausteet. Asettele riisit ja broileri-purjoseos vuorotellen vuokaan kerroksittain, niin että päällimmäiseksi tulee kerros riisiä. Kaada kooskomaito-mausteseos kaiken päälle. Paisto 200 asteisessa uunissa n. 50min

Tämän vuuan kanssa sopii erinomaisesti ihan perinteinen raikas vihreä salaatti ja evääksi napattaessa mukaan voi pakata vaikkapa kirsikkatomaatteja

1/24/2016

Talven uutuuksia vaatekaapissa

Mun piti alunperin julkaista tämä postaus jo keskiviikkona, sillä menin iltavuoroon ja heräsin aikaisin salille, jotta kerkeän myös blogin ääreen. Kaikki ei kuitenkaan mennyt kuin elokuvissa - tai meni, kuin jossakin komediassa. Meidän auton lukot on reistailleet koko talven ja lähtiessäni salilta laitoin auton käyntiin siksi aikaa, kun pyyhin lumet sen päältä. Tällävälin autorakas päätti lyödä kaikki ovet lukkoon. Siellä oli autonavaimet virtalukossa, mun laukku kännyköideen, kotiavaimineen kaikkineen etupenkillä ja mä ulkopuolella lumiharja kädessäni. Tilanne oli niin koominen, etten mä voinut kuin nauraa. Ystävällinen salin henkilökunta lainasi mulle puhelinta ja sain soitettua lukkosepälle, joka tuli avaamaan ovet. Oli mielenkiintoista nähdä, miten helposti ammattilainen tiirikoi lukon auki, mutta hieman harmitti maksaa tästä elämyksestä 90e. Kaikessa tässä vei aikaa sen verran kauan, että jouduin kiirehtimään töihin ja jättämään postaamisen väliin. Mutta nyt mulla oli vihdoin aikaa istahtaa alas ja esitellä teille parhaita paloja talven alennusmyynneiltä ja muilta shoppailureissuilta.
Perus neuleet tulevat aina käyttöön ja harmaa väri on mulle liiankin helppo valinta. Nämä kaksi on lämmittäneet mua arkena kylmässä kampaamossa ja vaikka perusvaatteita ovatkin, kummassakin on pieniä juttuja, jotka tekevät niistä hieman poikkeavia. Vaaleamman Ginan neuleen matala poolokaulus on nyt ajankohtainen ja tuo malliin kivan piristyksen. Alempi Zaran neule taas on materiaaliltaan ohutta ja ihanasti laskeutuvaa, mutta silti yllättävän lämmintä. Molemmat ovat olleet todellisia nappiostoksia
Tämä kamelinvärinen takki esiintyikin jo vuoden ekassa asupostauksessa, mutta kuuluu ehdottomasti esiteltäväksi myös tässä. Pehmeästä materiaalistaan huolimatta takki on ihanan ryhdikäs ja valittuani tavallista isomman koon, olen voinut käyttää tätä vuorettomuudesta huolimatta yllättävänkin kylmillä keleillä, sillä kerroksia mahtuu alle useita. 
Cubuksen huivit on aivan mun lemppareita mallinsa, kokonsa, paksuutensa ja kestävyytensä vuoksi. Multa löytyi ennestään puolitoista vuotta vanha raitakuosinen, viime syksynä hankittu baby blue-sävyinen ja alennusmyynneistä nappasin mukaan vielä huivin neutraalissa beigen sävyssä. Nämä huivit pysyvät hyvinä kovassakin käytössä ja kestävät pesua todella hyvin. Etenkin lian arkaa baby blue-huivia tulee pyöritettyä koneessa melkein joka toinen viikko. Näihin jää koukkuun ja nyt haaveilen vielä ainakin harmaasta tälläisestä hahah. 
Ja lisää asusteita. Nahkahanskat on kuuluneet mun talvipukeutumiseen jo usean vuoden ajan ja ennestään multa on löytynyt perus mustia hansikkaita. Ennen joulua käytiin pyörähtämässä Tuurissa ja siellä Nahkapaikassa mun silmiin osui nämä mokkanahkaiset hanskat. Hanskojen sisäpuoli on ihanan pehmoinen ja nämä ovat perinteisiä nahkahanskoja lämpimämmän. Mokka vain valitettavasti on materiaalina tavisnahkaa herkempi ja niimpä mun hanskojen sormissa voi nähdä pientä kulumaan. Nimittäin aina, kun menen kotikotiin Raipe tulee tervehtimään mua onnesta soikeana ja meillä on perheessä tapana antaa hänelle jotakin suuhun tämän "tervehtimisrituaalin" aikana. Yleensä se on avaimet, huivi, kaupasta tullessa herkku tai sitten hanskat. Hän ei pure saamaansa tavaraa vaan tanssii häntä vimmatusti koiraa heiluttaen kotiin tulleen jaloissa ja tähän kuuluu, että häntä kehutaan kovasti. Sitten, kun kengät ja takit on riisuttu, Raipe antaa saamansa tavaran takaisin - joskus hieman kuolaisena. Tästä on tullut niin vakiintunut tapa, etten ajatellut asiaa yhtään, kun annoin uuden nahkahanskat rakkaalle karvakaverille - jonka kuolaaminen taisi hieman turmella arkaa mokkapintaa. Mutta ainakin mulle tulee hanskoista nyt joka kerta Raipe mieleen
Jos mun pitäisi valita paras panostus aikoihin, se olisi ehdottomasti nämä rintsikat. Eräällä aleshoppailureissulla menin äidin mukaan Change-alusvaateliikkeeseen, josta hän on hankkinut liivinsä jo vuosia. Äitiä odotellessa päätin itsekin myyjän suosituksesta kokeilla heidän valikoimaa ja voi luoja, miten hyvältä tälläiset oikeat, laadukkaat rintaliivit tuntuivatkaan. En olisi halunnut enää riisua niitä päältäni! Ostin samantien kahdet, kauniimmat pitsiset ja mulle pakolliset perusnudet, joka on rintsikoissa tylsyydestään huolimatta mun eniten käyttämä väri, sillä en kestä sitä, että liivit kuultavat vaatteista läpi. Change-ketjun myymälät on ihanasti sisustettu ja palvelu on aivan loistavaa. Tuotteet myös pakataan luksustyyliin silkkipaperiin käärittynä kauniiseen paperikassiin. Tuotteen lisäksi maksaa todella mielellään myös palvelusta. Seinäjoelta tätä myymälää ei valitettavasti löydy, mutta aion hamuta itselleni näitä rintsikoita lisää tulevilla Jyväskylä-reissuilla. Tavoitteena on heittää kaikki halpisliivit menemään, sillä en voi enää kuvitella palaavani niihin. Yleisestihän suomalaiset naiset käyttävät liivejä, joiden ympärysmitta on liian suuri ja kuppi taas liian pieni. Olin kuitenkin Change-myyjän kanssa iloisesti yllättynyt siitä, että mä olin osannut jo halpisliiveissäkin valita ympäryksen ihan oikein, mutta kuppikoko kasvoi yhdellä! Suosittelen ihan jokaista panostamaan kunnon rintsikoihin, sillä koko kroppa tuntui saavan paremman ryhdin ja liivit ovat päällä ihanan huomaamattomat. Kuinka moni teistä omistaa alusvaatteisiin erikoistuneesta liikkeestä hankitut liivit? Allekirjoitatteko mun mielipiteen?
Ruosteen väri on kuulunut talven trendeihin ja vaikka en ole ihan varma tämän murretun sävyn sopivuudesta itselleni, tarttui tämä poolo mun mukaan Bikbokista. Tässä muhun iski erikoinen leikkaus, hihat ovat tyköistuvat, mutta malli muuten väljä ja nyt niin ajankohtainen, vanha kunnon poolokaulus. Tämä paita on ollut helppo valinta päiville, jolloin haluan vain pukeutua mukavasti - mutta kuitenkin tyylikkäästi. Väri on kerännyt töissä kehuja, joten tuskin valinta aivan pieleen meni.
Viimeisimpänä, muttei vähäisimpänä hankinta, johon ainakin mua instassa (@esssisi) seuraavat ovat voineet törmätä. Uudet treenitrikoot upeassa värissä. Multa löytyi jo ennestään nämä Nike Pro-trikoot mustana ja kun näin nämä neonkeltaiset yksilöt alerekissä ei tarvinnut miettiä hetkeäkään. Nämä on nimittäin heittämällä parhaat treenitrikoot ikinä. Materiaali on ihanan pehmeää ja tiukka vyötärönauhake saa nämä pysymään ylhäällä ilman jatkuvaa korjailua kyykätessäkin. Tämä väri myös mätsäsi täydellisesti mun Niken urheiluliiveihin ja nyt onkin ollut piristävää treenata toisiinsa yhteensopivassa setissä. Oletteko te kokeilleet Nike Pro-trikoita?

Mitkä ostoksista nousi teidän lemppareiksi? Onko teidän vaatekaappiin eksynyt samankaltaisia yksilöitä?

1/16/2016

Finally, December through my phone

Mennään jo tammikuussakin yli puolta väliä, joten mietin julkaisenko enää edes mitään joulukuisia juttuja. Kuitenkin tämä kännykkäkuvien kollaasi edelliseltä kuukaudelta on ollut vakkariosana mun blogissa jo niin pitkään, etten halunnut heittää perinteelle hyvästejä, vaikka kuvat pipareista ja joulukuusista hassulta nyt tuntuvatkin. Toisaalta on myös hassu ajatella omaa fiilistä tasan kuukausi sitten - tuolloin joulun odotus oli parhaimmillaan  
①Tehtiin joulukuussa Vilman kanssa reissu Helsinkiin, josta hankittiin lahjoja, shoppailtiin, kahviteltiin ja vietettiin kaikin puolin ihanaa päivää yhdessä ②Perinteisten piparien leivonnan apulaisena toimi innokas karvakaveri, joka avusti myös kuvauksissa hahah. ③Junaeväiksi Helsingistä kotiin napattiin Jungle Juice Barin herkulliset smoothiet, tätä ketjua ei ole hehkutettu turhaan! ④Tämä kuvaa mun fiiliksiä lahjashoppailureissun jälkeen .. ja no muutenkin.
①Babyblue kauluspaita jyräsi työvaatteena ja välillä piristin normilookkia nudepunan sijasta kunnon punaisilla huulilla. ②Vaikka joulukuu olin kiireinen niin töissä kuin kotonakin jouluvalmisteluissa, tuli välillä rentouduttua iltaisin kynttilöiden, glögin ja kerran myös BenkkuJenkkujen kanssa  ③Me hankittiin oma minikuusi meidän Seinäjoen kotiin! ④Salitreenit rullasivat omalla painollaan ja tarjosivat hetken irtautumista päivän kiireistä.
①19.12 matka kohti Jyväskylää ja joululomaa saattoi alkaa. Pakattiin itsemme, valtavat määrät tavaraa ja kilpikonna autoon, napattiin takeaway kahvit mukaan ja huristeltiin kotiin rakkaiden luokse ②Pitkällä lomalla kerkesin nähdä ihanaa Suskua vaihteeksi muutenkin, kuin ripsihuollon parissa. Aleshoppailuiden lomassa käytiin Amarillossa herkuttelemassa mun vakkariannoksilla hahah! ③Mulla oli haaveena ottaa joulukuva, jossa olisi kummatkin perheen eläimet, mutta syystä tai toisesta Murmur ei uskaltautunut ulos kilvestään Raipe rinnallaan, joten tyydyin vain kuviin Raipesta. Ilman päätä ja jalkoja kilvessään kyyhöttävä konna olisi näyttänyt lähinnä naurettavalta jouluinen rusetti selässään tuon tontun vierellä. ④Uusivuosi vaihtui rauhallisissa merkeissä miehen kanssa.Ja nämä rakettikuvat ovat vuodesta toiseen yhtä huikaisevia.

Mä aion jatkaa nyt iltaa uuden lempiteen ja herkuttelu Skyrrin seurassa katsellen jotakin iPadilta. Ihanaa viikonloppua

1/12/2016

Camelcoat

Takki - Vero Moda
Farkut - Gina Tricot
Kengät - Kookenkä/Andiamo
Laukku - Michael Kors
Huivi - Cubus
Pipo - Henry Lloyd
Hanskat - Nahkapaikka

Nyt on palattu taas arkeen ja ensimmäinen työpäivä kolmen viikon rentouttavan loman jälkeen on jo takana. Vaikuttaisi vähän siltä, että talvi on tullut jäädäkseen, mikä sopii ainakin mulle Vaikka jokaisessa vuodenajassa on omat haasteensa (syksyssä ehkä kaikista suurimmat hahah) on musta silti ihanaa, että Suomessa on neljä erilaista, toisistaan erottuvaa vuodenaikaa. Viime kuukausina miltein iski jo paniikki siitä, onko meillä tänä vuonna vain todella pitkä syksy, eikä talvea lainkaan. Mutta tulihan se sieltä ! Pakkaset nousivat nopeasti todella korkeisiin lukemiin ja mä olin vähän pulassa Jyväskylässä, sillä en ollut pakannut lomalle mukaan mitään kaikista paksuimpia vaatekertoja. Niimpä alennusmyyntien startatessa haalin itselleni muutamia pitkähihaisia pooloja, sekä tuon yllä näkyvän takin. Ihastuin syksyn aikana ikihyviksi vaaleaan, ohueen trenssiini ja niimpä ilmojen kylmentyessä käynnistyi vastaavan takin etsintä talvisempiin keleihin. Mulla oli värivaihtoehtona vain yksi - kamelinvärinen, joka tuottikin lopulta päänvaivaa, kivoja yksilöitä kun löytyi kaikissa muissa väreissä. Lopulta tämä yksilö tuli vastaan jälleen itselleni hieman yllättävässä liikkeessä ja yhteiselomme saattoi alkaa. Valitsin tästä takista tarkoituksella normaalia kokoani yhden suuremman, sillä lämpöisestä, karvaisesta materiaalista huolimatta takki on vuoreton, joten kylmimmillä keleillä alle on mahduttava monia kerroksia. Yllätyin siitä, kuin paljon vaikeampi yhdisteltävä kamelinväri on verrattuna kylmempään perus beigeen, joten olenkin toistaiseksi pelannut takin kanssa aika varman päälle - paljon beigeä ja muita ruskeansävyjä. Jos nämä vilpoiset säät jatkuvat on tulossa kuitenkin monia mahdollisuuksia rohkaistua testaamaan jotakin hurjempaakin.
Mitä pidätte takkivalikoimani uudesta tulokkaasta? Entä iskeekö asu muuten?

1/06/2016

4 vinkkiä helpottamaan treenejä ruuhkasaleilla

Ihanaa vuotta 2016  Vuosi on hyvä aloittaa blogissa treenijutuilla. Pari päivää sitten postasin instaan kuvan, joka sai paljon positiivista huomiota tekstinsä vuoksi. Kirjoitin kuvan alle mun fiiliksiä vuoden alkamisesta näin: 

"‼️Nyt on taas se aika vuodesta kun salit täyttyy uusista liikkujista. Sovitaanko kuitenkin, ettei kukaan valita tai nyrpistele nenäänsä uusille tulokkaille? Päätös elämäntapamuutoksesta on vaatinut paljon rohkeutta ja joillakin salijäsenyyden taustalla voi olla kuukausien harkinta. Eihän kukaan halua olla pilaamassa uuden treenaajan fiilistä, etenkin kun me kaikki tiedetään millaista on olla sormi suussa uudella salilla! Niimpä tänään jalkaprässiin jonottaessa päätin, että yritän hymyillä salilla kaikille ja jos huomaan jonkun epäröivän, kysyn tarvitaanko apua. Me kaikki voidaan yhdessä vaikuttaa siihen, ettei ruuhka salilla jää vain alkuvuoteen vaan mahdollisimman moni uusi liikkuja saisi kiinni siitä, miten mahtava elämäntapa tää on - eiks je?"

Mulle alkuvuoden ruuhkaisuus saleilla ei ole ongelma ja käyn muutenkin usein liikkumassa juuri pahimpaan ruuhka-aikaan iltapäivisin. Musta on jollainlailla rauhoittavaa, jos esim. pukkarissa on vilinää ja samoin saunahetki salin jälkeen on paljon kivempi jakaa jonkun kanssa, kuin kykkiä löylyissä yksinään. Tiedän, että moni kuitenkin mielellään välttäisi alkuvuoden ruuhkat liikuntakeskuksissa, joten tässä muutamia neuvoja sen suhteen
Ajoituis oikeaksi Jos vain mahdollista, suuntaa salille aikaisin aamusta sillä se on vain tosiasia, että harva saa itseään liikkeelle kukonlaulun aikaan. Mä itse tykkään eniten liikkua aamuisin, joten aina kun mahdollista käyn treenaamassa ennen töitä. Välillä toki tekee hyvää nukkua pidempään. Ja mikäli aamuvirkkuilu ei kertakaikkiaan ole juttusi, myös myöhäinen ilta on usein ajankohta, jolloin salit hiljenevät. Perjantai- ja lauantai-illat ovat  aina varmoja nakkeja, joilloin ruuhkaa inhoavien kannattaa suunnata treenaamaan, sillä suurinosa ihmisistä on silloin .. no jossakin muualla kuin salilla. Mikäli viikko-ohjelmaan kuuluu sekä lenkkejä, että salitreenejä, kannattaakin koettaa rytmittää päivät niin, että ainakin juuri pe ja la iltaisin pääsisit salille.

Suunnittele treenit etukäteen Vaikket treenaisikaan orjallisesti minkään ohjelman mukaan, on hyvä tehdä ainakin omaan päähän suunnitelma tulevasta treenistä. Tällä hetkellä noudatan itse PT:n laatimaa ohjelmaa, joka on mulla paperilla kirjattuna ylös, mutta tapaan suunnitella päivän treenin muutoinkin mielessä valmiiksi. Se nopeuttaa salilla työskentelyä, sekä tietenkin tulee varmistettua, että kaikki lihakset saavat kuormitusta tasapuolisesti. Mieti siis etukäteen valmiiksi, mitä lihasryhmiä aiot tänään treenata, millaisilla liikkeillä ja missä järjestyksessä. Tällöin ruuhka-aikana voit hypätä tietyn liikkeen yli ja siirtyä seuraavaan, mikäli kyseinen laite/paino/paikka on juuri silloin varattu ja palata taaksepäin, kun on taas tilaa. Muistan ajat, jolloin en tehnyt tätä suunnittelua vaan mietin vasta edellisen liikkeen tehtyäni, mitä tekisin seuraavaksi - pahimmassa tapauksessa kaikki mieleen tulevat laitteet/liikkeet olivat varattuja ja pyörin salilla ympäriinsä avuttomana!
Suosi toiminnallisia liikkeitä Mitä jos et tänään kyykkäisikään smith-tangolla, vaan kahvakuulan kanssa ja tekisit askelkyykkyjä käsipainot käsissä liikkuen läpi salin? Monesti juuri laitteille ja tangoille on eniten ruuhkaa, mutta monilla saleilla on paljon vapaata tilaa, jossa treenata. Tällöin kannattaa käyttää luovuutta ja tehdä mahdollisuuksien mukaan treeni pääasiassa oman kehon painolla, irtopainoilla ja esimerkiksi jumppapalloja apuna käyttäen. Itselläni jalka-keskivartalo-päivän liikkeistä puolet tulee tehtyä juuri vapaassa tilassa, sillä keskivartalotreenini koostuu täysin kehon omalla painolla tai irtopainoilla tehtävistä liikkeistä.

Vuorottele kaverin kanssa Vaikka olisitkin salilla yksin, mikään ei estä kysymästä ventovieraalta, sopisiko, että tekisitte sarjat jollakin paikalla vuorotellen. Tämä on tietysti mahdollista lähinnä laitteilla/paikoilla, joissa on helposti säädettävä painopakka ja näin ollen eri painoilla treenaavat voivat nopeasti säätää omansa takaisin. Jyväskylässä asuessani Satsilla treenatessa oli tosi yleistä, että suosituimmilla laitteilla tehdessä joku tuli kysymään, voitaisiinko tehdä vuorotollen ja musta se oli tosi kivaa! Mikäli salilla käy yhdessä kaverin kanssa, kannattaa ruuhka-aikaan ehdottomasti hyödyntää tätä ja samalla tulee ainakin varmistettua, ettei tauot sarjojen välillä veny liikaa. Kaverin kannustaminen on tietenkin lepovuoroisen tehtävä!

Mikäli teille tulee lisää vinkkejä mieleen jakakaa ne toki ihmeessä