3/01/2016

Feikkileikki

Halusin pitkästä aikaa kirjoittaa hieman mielipidepostaustyyppisen pohdinnan aiheesta, joka mietityttää  mua paljon. Kiinnitin asiaan ensimmäisen kerran huomiota ala-asteella, kun kiertelimme äidin kanssa kirpputoreja. Muistan, kuinka mua otti silmään Marimekon kukkapaidat, jotka olivat jotenkin nuhjuisia ja jotakin oli pielessä, kukkakuviot eivät täsmänneet ja ompeleet menivät vähän miten sattuu. Otin asian puheeksi äidin kanssa ja tällöin feikkituotteiden maailma aukeni mulle - ja muistan, että mulle tuli heti asiasta paha olo.
Feikkejä, kopioita, piraatteja - nykyään näitä tehdään tuotteesta kuin tuotteesta. Jos jokin merkki, brändi tai vaikka yksittäinen tuote on saavuttanut riittävän suosion, siitä on kannattavaa tehdä kopioita. Feikkituotteita löytyy sekä tökeröinä lomakohteiden rantakoju-versioina, sekä todella tarkkoina ja vaikeasti tunnistettavina kappaleina. Mun suhtautuminen kaikkia kopioita kohtaan on todella kielteinen ja karusti sanottuna jopa halveksuva.
Piraatteja puolustelevilla on monia perusteluita, joista kenties kuulluin on "miksi ketään kiinnostaa, onko toisen laukku aito vai ei". Mua ainakin kiinnostaa, sillä mulle se kertoo paljon ihmisestä itsestään. Mulle feikkituotteiden ostaminen tai omassa tapauksessani ostamatta jättäminen on moraalinen kysymys - merkki tai brändi on jonkun ihmisen elämäntyö ja se joku on toden totta ansainnut jokaisen pennin työstään. Mulle on aivan sama, vaikka kopioiden omistajat olisivat varmoja, että vaikkapa heidän feikkilaukkunsa valmistetaan loppujen lopuksi samassa tehtaassa aitojen kanssa. Jokainen feikkituotteen ostaja voisi miettiä asiaa omalle kohdallee - mitä jos kyseessä olisi sun keksintö, sun elämän työ? Mä itse näen kopiot käytännössä alkuperäisen brändin luojalta varastamisena. Puhumattakaan kaikesta siitä rikollisuudesta, jota piraattibisneksen taakse kätkeytyy.
Katukuvassa näkee paljon teinejä "Michael Kors"-laukkuineen ja keskustelupalstoilla heidän vanhemmat ovat sitä mieltä, että nuorille feikit on okei - ei ole varaa ostaa jälkikasvulle useiden satojen eurojen laukkuja sen mukaan, miten muotivillitykset muuttuvat. Minusta tämä ruokkii vallalla olevaa, kamalaa "kaikkimullenytheti"-kulttuuria. Teini haluaa Lv:n laukun ja sellainen tilataan eBaysta, koska pitäähän se olla, kun muillakin on. Mitä jos tämän sijaan kehoitettaisiinkin nuorta hankkimaan kesäksi töitä ja syksyllä käytäisiin yhdessä ostamassa unelmien laukku liikkeestä - aitona, ihan itse tienatuilla rahoilla. Samalla nuori ehtisi kunnolla pohtia, onko laukku todella juuri sellainen, jota tulee käytettyä vuosia ja ennen kaikkea oppisi mistä raha tulee.
Kaikki mun merkkituotteet ovat pitkän harkinnan tuloksia ja toisin kuin usein kuulee, merkkituotteita arvostavat eivät todellakaan ole "materialisteja joille tavara merkitsee kaikkea" vaan ihmisiä, jotka harkitsevat ostoksiaan tarkkaan ja haluavat panostaa laatuun, jottei kenkiä, laukkua tai vaikka korua tarvitsisi olla heti uusimassa. On tosiasia, että kun joku maksaa paljon, ostoa harkitsee tarkkaan. Merkkituotteet eivät myöskään ole mulle statussymboleita, vaan asioita joita pidän kauniina ja joihin olen valmis panostamaan, kiinnostuksen kohteita. 
Nykyisin kaikki mun arjessa käyttämät laukut on ns. merkkilaukkuja. Aiemmin, kun mulla ei ollut kiinnostusta luksusmerkkejä kohtaan, hankin laukkuni ihan perus H&m:ltä yms. Feikkien puolustelijat usein sanovatkin, ettei heitä kiinnosta koko merkki, mutta laukku on kiva. Miksei tällöin voi siis ostaa ihan "anonyymiä" tuotetta vaikka Bikbokista tai nahkalaukkujen erityismyymälästä? Miksi täytyy hankkia se brändiä halventava, rikollisuutta tukeva piraattiPrada? Saivartelijat voisivat sanoa, että kopioivathan massamuotitalot (H&m, Gina Tricot, Zara jne.) koko ajan suurten suunnittelijoiden luomuksia - ja joo, tottahan se on ja niinhän muoti syntyy. On kuitenkin ihan eriasia kopioida jokin tuote pilkuntarkkaan ja myydä se samalla nimellä, kuin alkuperäinen. Eihän Mangonkaan pooloneuleessa lue "Gucci" - vaikka siihen heidän kevätmallistostaan olisi vaikutteita saatukin.
Mua ei henkilökohtaisesti ärsytäkään niin paljoa vaikkapa H&m:n Ugg-tyyliset kengät tai marketin Converseja matkivat tennarit. Ne myydään vain "saappaina" tai "tennareina" ei Uggeina tai Converseina eikä niissä ole tökerösti kirjailtuja feikkimerkkejä. Mulla itselläkin oli parit markettiuggit ennen kuin olin varma, että halusin panostaa aitoihin. Oonkin sitä mieltä, että on ihan ok ostaa tämän talven hittikengistä, Timberlandeista Koo-Kengän versiot, varsinkin jos sulle ei tosiaan ole merkillä väliä, mutta pidät vain kenkien ulkonäöstä. Mutta se ei ole sama asia ostaa Louis Vuittonin Evasta feikkiversiota, jossa on kaikki prikulleen kirjailtuna samoin.
Välillä kuulee myös keskustelua siitä, kuinka feikkituotteet ovat ihan yhtä kestäviä kuin aidotkin. Tällöin musta aina tuntuu, ettei puhujalla ole edes kokemusta aidosta. Mun omakohtaisena hyvänä kokemuksena toimii juuri noi Uggit, jotka on olleet mulla käytössä nyt kaksi talvea ja ne pysyy edelleen hyvässä ryhdissä eikä pohja ole mennyt miksikään. Myös Lv:n Neverfull ansaitsee kiitoksia jo nyt uskomattoman kestävyytensä vuoksi - olen kantanut laukussa aivan tajuttoman painavia kantamuksia, mutta ohuet hihnat kestävät silti hyvin, sillä lupaahan Louis Vuitton niiden kantavan joka 200kg:n painon. Feikkiluiskilla ei taida olla samaista takuuta.
Millaisia fiiliksiä feikkituotteet herättävät teissä? Haluan vielä loppuun muistuttaa, että nämä ovat vain ja ainoastaan minun mielipiteitäni

34 kommenttia:

  1. Hyvä postaus ja samoja ajatuksia, en kannata feikkejä millään lailla. Ennen en asiasta välittänyt, mutta nykyisin on miun mielestä todella typerää ostaa feikkejä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että postaus oli sun mielestä aiheellinen ja ennen kaikkea että oot samoilla linjoilla feikkiasian suhteen (:

      Poista
  2. Jotkut tuovat maahan virosta tai muualta (taikka tilaavat) säkeittäin feikki tuotteita ja myyvät netissä. Tämähän useimpien nettikirppareiden säännöissä kielletty (tori.fi huuto.net). Facebook kirppareilla voi myydä mitä tahansa aitona kun ei ylläpitoa kiinnosta.
    Tätinä, kummina ja tulevana öitinä inhottaa myös lelujen piraatit. Ostin siskonpojalle saiturinpörssistä lego piraatin ja se oli paskalaatuinen. Tuon aluksen osat eivät pysyneet kaikki kiinni toisissaan. Loppu tuolos oli jotenkin veltto. Tämä johtunee siitä että feikki palikoiden muovi oli ohuemaa kuin aitoje. Feikki palikat eivät käyneet yhteen myöskään tavallisten aitojen legojen kanssa. Epäilen myös sitä että kukaan ei valvo näitä feikki leluja mitä myrkkyjä niihin on laitettu. Nämä feikki legot onkin ainoa kerta kun olen feikkiä ostanut ja se oli samlalla myös viimeinen kerta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voin niin kuvitella sun ärsytyksen feikkilegojen suhteen! Jollei postauksesta olisi tullut aivan tajuttoman pitkää olisin ehdottomasti käsitellyt myös näitä feikkileluja, feikkikosmetiikkaa yms. missä kaiken muun "hyvän" lisäksi on vielä tuokin tosiasia, ettei voi olla varma mitä vaarallisia aineita ne sisältävät!
      Kiitos hyvästä kommentista ❤️

      Poista
  3. Myönnän, että varhaisteininä (yli 10v. sitten) olin kovasti feikkien perään juurikin siitä syystä että LV:n laukku olalla oli niin "coolia". Nykyään en ikinä ostaisi enää feikkituotteita! Omistan aidon LV:n ja vaikka ennen sitä olin jo feikkituotteita vastaan, niin sen aidon ostaminen omilla rahoilla vahvisti päätöstäni pysyä erossa feikkituotteista entisestään. Minusta kyllä tuntuu, että feikkituotteet eivät edes ole enää niin kovassa huudossa kuin joskus 2000-luvun alussa. Katukuvassa näkee entistä enemmän aitoja laukkuja, jotka harjaantunut silmä kyllä tunnistaa, ja se on hyvä juttu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla, että sun suhtautuminen feikkituotteisiin on muuttunut (: Juuri tuota yritinkin tekstissä tavoittaa, että mkfeikkiteineille tulisi varmasti paljon onnellisempi olo, jos he ostaisivat aidon laukun itse tienaamillaan rahoilla! Itsellekin tuli hyvällä tavalla ylpeä olo, kun sain nostaa olalle omista rahoista säästetyn Vuittonin. Tuo feikkien vähentyminen pitää (toivottavasti) paikkaansa suuremmissa kaupungeissa, mutta valitettavasti ainakin täällä Seinäjoella, eli maalla feikit on todella yleisiä! Äskönkin käytiin pikaisesti lähikaupassa ja näin silläkin reissulla kaksi feikki Michael Korsin laukkua kaupassa :D

      Poista
  4. Olisi kyllä huippua, jos vanhemmat opettaisivat lapsilleen, että unelmiin säästetään eikä niitä hankita "varastamalla" eli feikkeinä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin juuri (: Täytyy yrittää pitää tämä mielessä, kun joskus on omaa jälkikasvua!

      Poista
  5. Mä oon sun kanssas kyllä niin samaa mieltä! Mä tein pari vuotta sitten syksyllä paljon kotitöitä joista sitten sain mun ainooksi joululahjaksi ensimmäisen Michael Korsini, ja siitä asti oonkin vaan säästänyt ja tehnyt ostosten eteen paljon töitä! Tällä hetkellä omistan neljä Michael Korsin juttua ja lisää on varmasti tulossa, tottakai omistan myös muiden merkkien aitoja tuotteita ja jokaista oon harkinnut pitkään ennen ostoa :) Mun mielestä aito on kaunista ja kertoo paljon ihmisestä, vaikken niitä tuomitse suoraan feikinkään perusteella! Hieno teksti, ja aion joskus myös omille lapsilleni opettaa, että työtä täytyy tehdä, jotta saa sitä mitä tahtoo :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän ihana kommentti, mulle tuli jotenkin hyvä mieli sun puolesta, kun tiedän ton sun tunteen niin hyvin, kun saa kovalle työlle palkinnon (: Samoin aion pitää nämä jutut kyllä mielessä, kun joskus on omia lapsia!

      Poista
  6. Oon kanssas täysin samaa mieltä! Ei jäänyt kyllä mitään lisättävää, loistava teksti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla sunkin vastustavan feikkejä! Ja kiitos, hyvä että tästä ei paistanut liian vahvasti läpi mun erittäin negatiivinen asenne asiaa kohtaan :D

      Poista
  7. En oo samaa mieltä.. miks maksaa enemmä laukusta jos on logo, kun saa samanlaisen halvemmalla ilman logoa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Perustelin asian tekstissä mielestäni melko kattavasti (: Kannattaa vaikka lukea uudelleen!

      Poista
  8. Oon sun kanssa samoilla linjoilla. Tai sanotaan näin, että rajani kulkee tietyissä merkeissä, joiden feikkejä en hyväksy. Niinkuin säkin sanoit, että Zarat, Henkat ja muut vastaavat niin ok, se ei tietenkään ole paha ja niitähän mä itsekkin käytän, mutta kun mennään laukkuihin, koruihin, kelloihin, aurinkolaiseihin, huiviin tai vastaaviin niin niissä on mun raja. Mä voin ihan hyvin marssia Bikbokille ostamaan jonkun söpön laukun ja se on mulle ok,että on Bikbokilta mutta se ei olis mulle ok jos tilaan laukun jostain kiinasta tai ostan turkista ja kannan sitä olallani muka aitona. Tiedätkö mitä meinaan? Mua myös suoraan sanottuna vituttaa se, että toinen on tehnyt duunia ja ostanut vaikka sen kalliin laukun mitä haluaa varjella ja toinen on ostanut sen "saman" laukun 10 eurolla aasiasta. En edes tiedä mikä mua siinä ketuttaa, mutta vaan jokin! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos hyvästä kommentista ❤️ Siis juuri tuota hain takaa, ettei mua esim. häiritse jos porukka ostaa Gina Tricotin aviator-malliset lasit. Mutta se häiritsee, jos joku tilaa sellaiset kiinasta ja niissä on Ray-banin painatukset. Ja vielä jos kuttuu niitä Ray-baneiksi niin arghhhh!
      Ja tuo on niin totta, että harmittaa, kun olet itse paiskinut töitä kovasti ja ostanut kalliin laukun itselle palkinnoksi ja sitten joku kehtaa edes puhua sun aidosta ja omasta kiinanihmeestään samassa lauseessa :D Huomaa, että mulla tää aihe herättää kyllä tunteita!

      Poista
  9. Toivottavasti mahdollisimman moni feikkituotteita suosiva nuori löytäisi tiensä tämän postauksen pariin. Ehkä tämä teksti voisi herättää joitakin ajatuksia.

    Itse en ole niinkään laukkuihmisiä, mutta kosmetiikka- ja hevospuolelta piraattituotteet ovat valitettavasti tuttuja. Joskus ulkomaanmatkalta on sattunut mukaan mm. feikki O.P.I:n lakkoja, joiden epäaitous on selvinnyt vasta käytössä. Tuotteet ovat jääneet sitten käyttämättä kaikkien mahdollisten allergiariskien takia. En usko että piraattikosmetiikkaa tutkitaan kovinkaan paljoa. Feikin kosmetiikan aiheuttama allerginen reaktio tuskin on muutaman säästetyn euron arvoinen.

    Hevospuolella pirattituotteita on näkynyt etenkin turvajalustimissa, joiden pitäisi estää jalan jääminen kiinni mahdollisessa putoamistilanteessa. Feikit jalustimet ovat halvempia, mutta mikäli toimintamekanismi ei toimi, voi oma henki olla vaarassa.

    Niin kauan kuin pirattituotteille on kysyntää, niin on ihan varmasti tarjontaakin. Tosiaan, kuten täällä kommenteissa aiemmin mainittiinkin, ei pirattituotteet onneksi tällä hetkellä ole kovinkaan suuressa suosiossa. Ehkä tulevaisuudessa vielä nykyistäkin vähemmän? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todella ajatuksia herättävä kommentti, kiitos! Ja mukava kuulla, että postaus oli susta aiheellinen (: On ihan totta mitä kirjoitit, että esim piraattikosmetiikkaa ei välttämättä valvo kukaan, joten ei voi ikinä olla varma mitä iholleen laittaa, mitä ainakin itse pidän pöyristyttävänä ajatuksena. Puhumattakaan noista feikkikamoista hevosurheilussa. Siinä liikutaan jo sen verran tapaturma-alttiilla alueella jo noin ihan muutenkin, että en voi ymmärtää, kuka haluaa tinkiä turvallisuudestaan. Noiden turvajalustimienkin tapauksessa, mikäli jotakin sattuu, piraattijalkkareiden myyjältä ainakin on turha lähteä hakemaan korvauksia!
      Toivotaan, että feikkien aika alkaisi olla ohi. Ainakin voidaan jokainen omalla toiminallamme vaikuttaa asiaan (:

      Poista
  10. WORD! en vois enempää olla samaa mieltä, hyvin kirjotettu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Julia (: Huippua, että säkin oot samaa mieltä :D

      Poista
  11. Olen eri mieltä nean kanssa. nämä kiina kaupat ovat vain lisänneet feikkien helppoa saatavuutta. Jos haluttaisiin että ihmiset ostaisivat aitoja feikkien tai noita laukku liikkeen laukkuja palkkojen pitäisi nousta tai laukkujen hintojen laskea ja laukkujen saatavuus pitäisi helpottua. Helpompi esim tilata Lv feikki laukku netistä lähimpään postiin kun lähteä jonnekkin hevonkuuseen sitä hakemaan eikä ainakaan minun kuukausi palkasta säästettäisi aitoon lv laukkuun, mahdotonta. aitoon guessin laukkuun sain säästettyä, mutta sielläkin lukee lapussa made in china. En itse tilaisi feikki laukkuja jos normaaleista vatekaupoista ja laukku liikkeistä saisi hyvän näköisiä laukkuja kohtuu hintaan mutta usein ne ovat tosi kaamean näköisä ja niistäkin joutuu jo pulittamaan monta kymmentä eruoa, kun esim mk:n feikki laukun saat 20€. raha ratkaisee kun tulot on pienet ei ole väliä onko lauku aito, feikki vai vaatekaupan kuhan on laukku mihin saa tavarat etkä joudu näkemään nälkää sen takia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On totta, että nettikiinakauppojen löytyminen pian joka älypuhelimesta valitettavasti vain lisää feikkien suosiota.
      Muutoin en voi olla mistään samaa mieltä sun kommentin kanssa. Ensinäkin mielestäni mikä tahansa Henkkamaukan laukku on tyylikkäämpi, kuin 20€ Kinkkimichaelkors. Ne ovat halvan näköisiä. Merkkilaukut maksavat, koska niiden brändäämiseksi on tehty töitä, taustalla on vuosien kehittelyä ja ne myydään omissa liikkeissään, jotta tavaroilla säilyy tietty luxuksen tuntu ja myös siksi, että esim. reklamaatiotapauksissa on ihanan helppoa tavoittaa myyjä yhdellä puhelinsoitolla yhteen liikkeeseen.
      Ja mitä rahaan tulee, työskentelen itse kiistatta todella alipalkatulla alalla, mutta pystyn silti säästämään merkkituotteisiin, kun mietin arjessa mihin rahani käytän (:

      Poista
  12. Itse en välitä merkkituotteista ollenkaan, mutta jos merkkiä haluaa niin silloin ois kyllä hyvä joutua tekemään se työ sen eteen ja ansaitsemaan ne rahat niin voisi uudestaan arvioida onko merkkituote sittenkään sen kaiken arvoinen :)

    VastaaPoista
  13. Oon täysin samaa mieltä sun kanssa!! Ja on todellakin eri asia myydä feikki MK -laukkuja tai MK -laukusta inspiraation saanutta laukkua, jossa kuitenkin on sen oikeasti valmistaneen merkin nimi! Piraateista minäkään en siis pidä, mutta musta on ihan ok nää ns. anonyymit, massamuotitalojen laukut ja kengät jne. :)

    http://kiiainnanmaa.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oot ihan oikeessa! Koska tosiaan kaikki muotihan periaatteessa on toisten muotitalojen matkimista (hyvänä esimerkkinä vaikka nyöripaidat - löi läpi yhdessä ketjussa ja sitten kaikilla kaupoilla on omansa), mutta juuri se, että tuotteet ovat kuitenkin "anonyymejä" (:

      Poista
  14. Samoilla vesillä ollaan! Omistan itse laukkuja niin MK:lta kuin Mulberryltakin, ja merkki on minulle kuin laadun tae. Uggini ovat toimineet loistavasti jo kuuden talven ajan ja laukkuni MK:lta hankin ysiluokalla - nyt olen siis jo abiturientti, ja laukku on yhä päivittäisessä käytössä kirjoja kantaessa. Ostaessani merkkituotteen mietin laatua, ja tuotteen tulee kestää vuosia. Itse näen asian vastuullisena kuluttamisena: joudun ostamaan uuden harvoin, mikä on hyvä ympäristöäkin varten ajatellen. Kansantalous taas kiittää, kun laittaa kerralla rahaa paljon liikkeelle. Toki ymmärrän, ettei kaikilla ole mahdollisuutta panostaa rahallisesti niin paljon, ja silloin nuo ns. anonyymit ovatkin loistavia. Mutta miksi laukun pitäisi sanoa olevansa LV tai MK, kun se ei sitä oikeasti ole?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi vitsit, sun merkkituotteet on hyvä esimerkki siitä, miksi laatuun kannattaa panostaa! On aivan totta, että kalliimpiin tavaroihin panostaminen on todellakin kestävää kehitystä. Parasta on se, että vielä vuosien ja jopa vuosikymmenten käytön jälkeenkin esim. Lv:n laukut on siinä kunnossa, että ne voi myydä eteenpäin tuomaan iloa jollekkin toiselle. En usko, että piraattilaukuista löytyy kauhean montaa 90-luvun yksilöä :D itse ajattelen siis kalliit merkkituotteet myös tavallaan sijoituksena (:

      Poista
  15. Samaa mieltä! En koskaan ole ymmärtänyt feikkejä tavaroita...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva että säkin oot feikkibisnestä vastaan (:

      Poista
  16. Niin samaa mieltä! Ihan pöyristyttää kun fb kirppareilla porukka myy 50eurolla ''MK'' laukkua niin on porukkaa jonossa kymmenittäin ostamassa, samoin 20e pörsseissä... Ja kauan se 50e laukku kestää käytössä..? Sitten ostetaan taas 50e laukku, joka kestää hetken. Ois jo saanu monia vuosia oikean MKn nahkaisen laukun kun olis jättänyt muutamat feikit ostamatta.. :)
    Esim Jetset mallinen laukku olis ollu tosi kiva, mutta joka toinen tulee vastaan sellainen feikki olalla niin ei enään innosta. Lvn huivit taas yleensä kopioidaan tosi hyvin, niistä on joistakin tosi hankala nähdä onko aito vai ei.. Plaah näkisivätpä ihmiset tämän postauksen niin lopettaisivat sen piratismin ruokkimisen..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi hyvä kommentti! Moni ei tosiaan tajua, että ostaessa neljä 50€ feikkilaukkua olisi jo säästänyt (ainakin käytettyyn) aitoon MK-laukkuun ja mikä tärkeintä - ajatellut kestävää kehitystä.
      Joo sen lisäksi, että on näitä kilometrien päähän feikiksi tunnistettavia tuotteita, jotka halveltaa alkuperäistä brändiä, toinen ongelma ovat nuo ns. "superfeikit" mitkä on todella vaikea tunnistaa! Onneksi ainakin kalliimmilla merkeillä (juurikin Lv) voi käväistä liikkeessä aitouttamassa ja saada mielenrauhan sitä kautta myös käytettyjä tuotteita ostaessaan (:

      Poista
  17. Amen to this! Niin täyttä asiaa

    VastaaPoista