9/17/2017

Rosegold iPhone 7

Eilen minun ja mun vanhan iPhonen tiet erkanivat. Aiempi mallihan mulla oli iPhone 6, joka toimi edelleen moitteetta, mutta ainoa ongelma sen kanssa oli heti kätelyssä tajuamani muistin pieni koko. Muistan pohtineeni silloin kolme vuotta sitten edellistä hankkiessani, että pitäisikö suosiolla ottaa kännykkä vähän suuremalla muistilla ja harmittaa etten niin tehnyt. Lopputulemana oli viimein se, ettei vanhalla kutosella voinut enää edes ottaa kuvia sen valittaessa muistin täyttymistä. Niimpä minä painelin kännykkäkaupoille.
Päädyin lähestulkoon edeltäjäänsä vastaavaan iPhone 7 ruusukultaisena. Kameraa tässä on ilmeisesti paranneltu sekä näytön kirkkautta hiottu (vieläkin) paremmaksi, kuin aiemmassa mallissa. Ja tuo ruusukulta värinä taisi tulla saataville vasta tähän malliin - ja onhan se kaunis 
Mietin vielä eilen liikkeessä, olisinko valinnut tästä sen plus-kokoisen version, mutta jo tänään oon moneen kertaan todennut, että onneksi en! Tämä normikoko mahtuu paljon paremmin esim. takin taskuun ja onhan se tavallaan kätevää, että tarpeentullen kännykkää voi käyttää myös yhdellä kädellä. Lisäksi tähän kokoon löytyy kuoria paremmin, jei!
Onneksi vanha, toimiva iPhone 6 ei suinkaan mene hukkaan, vaan mun äiti saa sen käyttöönsä. Voi olla, että olisinkin voinut kitkutella sillä vielä hetken, mutta kuukauden päässä häämöttää mun Islannin reissu ja tiedän, että haluan siellä ottaa kuvia ja videoita myös puhelimella ja niimpä päätin hankkia uuden jo nyt. Ja tähän valitsin 128 GB muistia - joten ei pitäisi loppua heti kesken.
Olen tainnut joskus aiemminkin hehkuttaa Applen tuotteita ja seison kyllä sanojeni takana edelleen. Tämän kännykän edeltäjä on tosiaan kolme vuotta vanha, mutta toimii edelleen. Valitettavasti monen muun merkin samanikäisistä puhelimista ei voi sanoa samaa. Vaikka omenatuotteissa maksaa myös brändi, koen kuitenkin itse maksavani myös laadusta.

Oletteko te Apple-ihmisiä?

8/13/2017

July Snapchat Shots

Heinäkuulta tämä snapchat-kuvapostaus jäikin toteuttamatta, eli kesäkuun snapit eivät päässeet ikinä esittelyyn, buu! Nyt on kuitekin aika korjata tilanne tämän kuun osalta, eli tässä jälleen tallentuneita snappeja viime kuulta. Oon (kuten uumoilinkin) koukuttunut kyseiseen sovellukseen aikalailla, eli sitä tulee päiviteltyä ahkerasti.
①Heinäkuun alussa käytiin Roosan ja Pullan kanssa oikein perinteisillä ravintolatreffeillä - jipii! Harmi vaan, että valittiin ravintola ja ruuat huonosti, sillä oltiin kaikki todella pettyneitä annoksiimme.. onneksi hyvä seura kuitenkin korreloi asiaa ja sovittiinkin, että yritetään kesän aikana vielä käydä ruokailemassa niinkin, että myös syötävät maistuu! ②Oon tosiaan kesän ajan mennyt töissä hyvin naturellina meikin suhteen, mutta kerran heinäkuussa innostuin hieman laittamaan tukkaa töihin ③Rauha rentoutuu mökillä
①Heinäkuussa tuli vietettyä vielä kaksi viikonloppua näissä ihanissa maisemissa ②Haettiin Roosan kanssa lähikahvilasta eväät ja pidettiin piknit mun parvekkeella ③Team R
①Heinäkuun lopussa pääsin ekaa kertaa elämässäni lakka-suolle, josta tulikin saalista ihan kiitettävästi. Samalla käytiin poimimassa myös mansikoita, nam! ②Yhtenä heinäkuisena viikonloppuna vietettiin myös uskomatonta iltaa, kun 5/6 meidän ympäri Suomea ja Eurooppaa hajaantuneesta laumasta pääsi kokoontumaan yhteen. Sen kunniaksi hieman ihania kesäisiä juomia ③Tässä me - parhaat aina 

Kesä tuntuu kuluneen niin vauhdilla, mutta toisaalta on lohdullista, että luonto tuntuu olevan hieman myöhässä ja monessa paikkaa näyttää vielä näin elokuussakin tosi kesäiseltä! 

8/10/2017

Tax free ostoksia

Viime viikonloppuna tehtiin poikaystävän kanssa kauan odotettu minireissu risteilyn merkeissä! Suunnaksi valikoitui Tukholma ja matkattiin Viking Gracen kyydissä. Meillä oli onnistunut ja superhauska matka - eivätkä myöskään omat tuliaiset laivalta tuottaneet pettymystä. Ajattelinkin nyt esitellä mitä laivan tax freestä tarttui mukaan. Ketään tuskin yllättää, että mun osalta ostokset keskittyi lähinnä kosmetiikkaan!
 Okei nämä kaksi puhdistustuotetta ovat olleet mulla käytössä jo pidempään, nimittäin sain nämä perheen käydessä alkukesästä samalla laivalla. Käyttökokemusta näistä on siis jo reilusti. Kyseessä on Sensain kaksoispuhdistus, jossa ykkösaine puhdistaa iholta rasvaliukoisen lian, eli meikin ja kakkosaine taas vesiliukoisen lian. Näiden jälkeen iho tuntuu niiiin puhtaalta, mutta samaan aikaan myös pehmeältä, sillä nämä myös kosteuttavat puhdistaessaan. Tästä parivaljakosta on tullut ihan mun lemppari ja tuntuisi ihan oudolta pestä kasvot enää vain yhdellä tuotteella. Olen myös tässä muutamien kuukausien testailun jälkeen huomannut ihon epäpuhtauksien vähentyneen, jei!
Mua instassa ja snapissa (@esssisi molemmissa) seuraavat ovatkin saattaneet huomata mun kesähaasteen itselleni. Päätin kesän alussa, että aion yrittää vähentää meikkaamista reilusti ja olla myös mahdollisimman paljon ilman meikkiä. Koko kesä onkin tullut arkena mentyä meikkinä ainoastaan BB-voide sekä huulituotteita sekä uskomatonta mutta totta, oon myös ollut töissä meikittä, kun iho on ollut paremmassa kunnossa ja hieman päivettynyt. Mun käytössä ollut BB-voide alkoi lähestyä loppuaan ja niimpä päätin hamstrata laivalta jonkin uuden kappaleen. Kysyinkin myyjältä suositusta ja päädyttiin yhdessä YSL:n omaan. Oon nyt tämän viikon testaillut tätä ja tykästynyt. Kesällä tämä light-sävy on ehkä hieman liian vaalea mulle, mutta rusketuksen kadotessa varmasti juuri passeli. Tämä jättää ihon kuulaaksi ja "meikittömän" näköiseksi, mitä BB-voiteelta toivonkin. Kuitenkin tuote tasoittaa ihon sävyä, joten pienet punotukset ja tummat silmänaluset peittyvät hieman. 
Viimeisenä mun lempparihuulituotemerkiltä, Diorilta, uusi hankinta. Olin ajatellut ostavani jonkun perus arkeen sopivan huulikiillon, mutta tämän löytäessäni en enää muita katsellutkaan. Lip Maximizer on kollageniä sisältävä huulikiilto, joka hoitaa, mutta mikä parasta TURVOTTAA huulia. Tuotteessa on ihana raikas tuoksu ja hento, vaaleanpunainen sävy. Tätä tuotetta voi käyttää vain silloin tällöin, mutta Dior ohjeistaa tekemään 15 päivän kuureja, jonka jälkeen huulet ovat hoidetut ja täytetäläisemmän näköiset.
Nyt, kun reissusta tulee huomenna viikko, en panisi yhtään pahakseni vaikka lähdettäisiin heti uudestaan! Hullaannutteko te laivan tax freessä?

7/29/2017

This summer so far

Tänään vietin päivän lakkasuolla ja nyt, kun koira makoilee raukeana lattialla ilahduin, kun jäi aikaa näin illasta blogihommille. Kesä kääntyy pian viimeisen kuukauden puolelle, vaikkei sitä millään uskoisi, eikä haluaisi uskoa. Päätin tehdä pienen listauksen jutuista, joita oon tänä kesänä jo kerennyt tehdä sekä niistä, jota aion vielä ehättää toteuttaa! 
DONE:
❤  uinut järvessä(tietenkin suoraan saunasta ja äkkiä takaisin saunaan)
❤  käynyt Rauhan kanssa ekoissa näyttelyissä
❤  herkutellut jäätelöllä, sekä pallomallisena, että pehmiksenä

❤  löytänyt kesäbiisin - tiedättehän, kuinka tuntuu että joka kesälle on joku biisi joka muistuttaa juuri siitä kesästä?
❤  käynyt marjastamassa
❤  seikkaillut uusilla metsäreiteillä
❤  valvonut pitkään (mökillä onnistuin pysymään hereillä klo 2 yöllä!!)
❤  ottanut aurinkoa
❤  tavannut ystäviä treffaillen niin ulkona syömisen, kuin rennon kotona hengailun merkeissä
❤  tehnyt lettuja NAM!
❤  käynyt ystävien kanssa juhlimassa - kai kerran puolessa vuodessa on ihan tervettä käydä ulkona
❤  testaillut vuosien tauon jälkeen itseruskettavaa
❤  suorittanut koirakoulun pentukurssin Rauhan kanssa sekä startannut jatkokurssilla
❤  tuunannut itse täydelliset culottesit (asukuvia tulossa toivottavasti myöhemmin)
❤  lenkkeillyt auringon paahteessa, mutta myös kaatosateessa Rauhan ja Raipen kanssa
TO DO:
x kesäinen leffailta - meidän on pitänyt poikaystävän kanssa käydä koko kesän ajan leffassa, mutta myös ihan kotona pidetty kunnon elokuvailta passaisi ja Rauhakin voisi osallistua
x sienireissu(ja) - okei nämä toteutuvat vasta hieman myöhemmin, kun sienisato alkaa ilmestyä
x kesäisen britakakun leipominen, mun mielestä se vaan kuuluu kesään
x risteily - tämä onneksi toteutuu jo ensi viikoloppuna jipii!
x suunnata Rauhan kanssa mahdollisimman moniin mätsäreihin
x nauttia kiireettömästä vapaapäivästä - tuntuu, että vapaapäiville vain kertyy hirveästi kaikkea mitä haluaa tehdä, eikä siksi tule pahemmin lepäiltyä
x päästä vielä mökkeilemään 
x hankkia uusi kesätukka - mitasta en ole valmis luopumaan, mutta haluaisin ehkä hieman vaaleampaa ohutta raitaa joukkoon, toisin sanoen, ei mitään dramaattista hahah!
Nämä kuvat tuli napattua muutama viikko sitten mökillä ja vitsit miten tuleekaan mökkikaipuu näitä katsellessa! Onko teillä ollut jonkilaisia to-do listoja kesälle? Oletteko onnistuneet toteutuksissa?

7/11/2017

FLOWER power




















Paita - Gina Tricot / Shortsit - Esprit / Kengät - Ois / Laukku - Louis Vuitton

Asukuvia piiiitkästä pitkästä aikaa ja vitsit miten tykkäänkään näistä kuvista ❤ Kesän mittaan on tullut puettua vaikka mitä asuja, joita olisin halunnut ikuistaa, mutta aina on muka liian kiire, huono sää, kamera väärässä paikassa tai kuvaaja kadoksissa. Tämä asu päälläni pyyhälsin viikonloppuna Mikkelin torilla ja tässä kyllä hyvin kulminoituu monta mun tämän kesän lempparijuttua pukeutumisessa. Kukkakuosi ja värit, rento ja asiallinen fiilis. Shortsit on viimekesäinen hankinta, kun halusin beiget SIISTIT shortsit, jotka sopii moniin tilaisuuksiin ja on täten tarpeeksi pitkät. Ja nämä on olleet juuri sellaiset. Materiaali on myös ihanan laadukasta ja vilpoista, joten (harvinaisilla) hellekeleilläkään ei tule hiki! Paita sen sijaan nousi mun lemppariksi heti ja vaikka vihreä on väri, johon en mielelläni pukeudu, tässä se ei häiritse. Sovitin tätä paitaa koossa 38 ja oletin vieneeni saman kappaleen myös kassalle, mutta palautellessani muita sovittamiani vaatteita paikoilleen, oli sattunut jonkin kämmi ja niimpä ostin paidan koossa 42. Se kuitenkin näytti päällä silti ihan hyvältä, toki tuosta kaulaosasta huomaa, ettei koko ole aivan oikea, mutta en jaksanut lähteä vaihtamaan! Ainakin on sopivan rento vaatekappale. 

Miltä tälläinen kesäasu teistä näyttää?

7/06/2017

4 x MUST summer products

*Postaus toteutettu yhteistyössä Circuksen kanssa

Heinäkuun alku on pitänyt sisällään mm. paljon töitä sekä koirapennun vatsatautiepidemian, mutta mukaan on mahtunut myös kivoja juttuja - yksi niistä onkin postauksen aihe. 
Sain yhteistyöehdotuksen mun lemppariaiheeseen keskittyvältä, uudelta, suomalaiselta verkkokaupalta. Circus on nimittäin sekä hiustuotteita ja -laitteita kuin myös muuta kosmetiikkaa myyvä uutuus nettikauppojen joukossa ja luonnollisesti tälläisen tuotefriikin unelma! Mä sain valita Circuksen laajasta valikoimasta itseä kiinnostavia tuotteita testiin ja valinnan vaikeuksien jälkeen päädyin sellaisiin, joille mulla on tällä hetkellä eniten tarvetta.  Tuotteilla on nopea toimitus, jonka vuoksi kaltaisenikaan hätähousun ei tarvinnut kauaa odotella!
Ensimmäisenä idHairin Belonger-shampoon ja hoitoaine, joista oon kuullut hyvää, mutta joita en oo aiemmin päässyt itse testaamaan. Nämä tuotteet on kehitetty pitkille hiuksille ja näin ollen sopivat kaikenlaisille pitkille kutreille, oli kyseessä sitten pidennykset tai ihan täysin oma tukka! Ensin mun huomio kiinnittyi jo pelkästään näiden tuotteiden ihanaan ulkonäköön ja testaillessa ihastuin seuraavaksi tuoksuun - näissä on todelliset karkkituoksut ♥ Kaikista paras yllätys oli kuitenkin toimivuus - mun tukka on kampaajaystävieni keskuudessa yleinen vitsi, sillä se on aina pesun jälkeen oikea rastapallo takkuuntuessaan aivan valtavasti - mutta näiden tuotteiden jälkeen tuntui ettei hiuksiin tarvitse lisätä enää jätettäviä hoitoaineita ja -öljyjä vaan se oli sileä ja helposti selvitettävä jopa märkänä. Voin suositella tätä parivaljakkoa myös hiusten kasvattajille - mekaaninen rasitushan haurastuttaa aina hiusta ja takkujen selvitteleminen on yksi sellainen toimenpide. Näillä tuotteilla pääsee siitä tuskasta ja tukka säilyy parempi kuntoisena!
Toinen hiuskosmetiikka jota halusin ehdottomasti päästä testamaan oli australialaisen Nak-sarjan Colour Masque-naamio. Mun hiuksiahan piti vaalentaa jokin aika sitten, kun halusin hetken mielijohteesta värjätystä kuparin sävystä eroon. Ja kuten kaikki vaaleahiuksiset tietää, tukan sävy on haastava pitää kauniin viileänä. Niimpä tälläinen sävyttävä tuote tuli enemmän kuin tarpeeseen! Tämä on saman tyylinen kuin tutut Color Maskit - mutta vain tehokkaampi. Circuksen valikoimista löytyy todella monta eri sävyä näitä naamioita ja vaaleallekkin pohjalle oli useita vaihtoehtoja. Mä päädyin kuitenkin tähän kaikista eniten keltaisuutta taittavaan sävyyn Violet Pearl, joka on siis juuri tuon väristä, miltä purkissa näyttää - pakkaus on nimittäin läpinäkyvä, joten tuotteen sävyä ei tarvitse arvailla! Voimakkaan violetin pigmentin ansiosta Colour Masque taittaa hiuksista todella hyvin pois lämpöisiä sävyjä sekä naamion tyyliin tietenkin myös syvähoitaa hiusta, mikä ei ikinä ole pahitteeksi. Voimakkaan sävyn vuoksi tällä ei tarvitse käsitellä hiuksia niin usein, kuin perus Color Maskeilla pitääkseen värin oikeanlaisena
Tämän kesän oltua kylmin aikoihin on ollut aurinko kadoksissa ja sitä kautta myös rusketus. Mun on tehnyt mieli jo jonkun aikaa testata itseruskettavaa - ihan myös senkin vuoksi, että kohtaan töissä usein ihosyöpäpotilaita ja auringonoton riskit ovat alkaneet arveluttaa itseä. Itseruskettavahan on turvallinen tapa näyttää päivettyneeltä vaikka ympäri vuoden. Mun aiemmat ir-kokeilut rajoittuu vai Doven omiin, joita käytin joskus 5-6 vuotta sitten. Tiesin, että jos uskaltaudun jotakin itseruskettavaa kokeilemaan, haluan laadukasta. Fake Bake osoittautuikin juuri sopivaksi valinnaksi tälläiselle ir-untuvikolle.
Circukselta löytyy valikoima eri Fake Bake-rusketusbrändin tuotteita ja mä päädyin tähän Flawless-suihkeeseen. Suihkeen mukana tuli kätevä levityskinnas, jonka avulla tuote oli helppo levittää tasaisesti myös hankalampiin paikkoihin. Tuotteessa näkyy aluksi markkeriväri, eli siis ruskea sävy, joka helpottaa tasaista levitystä, kun voi heti tarkkailla onko väriä varmasti joka puolella. 6-8 tunnin aikana lopullinen rusketus kehittyy ja pestessään markkerivärin pois paljastuu iholle saatu ihana, luonnollisen ruskea sävy. Olin tosi tosi tosi positiivisesti yllättynyt tästä tuotteesta, sillä jo yhden käyttökerran jälkeen mun iho oli selvästi ruskea - muttei kuitenkaan yhtään luonnoton ja mikä parasta, pian testistä on kulunut viikko, eikä väri ole lähtenyt iholta lainkaan laikkuuntumaan tms. mitä muistan tapahtuneen halpistuotteiden kanssa. Tuntuu, että rusketus on vain vähän "laimentunut". Viikonloppuna onkin luvassa uusi kierros! Pelkään pahoin, että musta tuli nyt oikea itserusketushullu, kun tällä suihkeella läträily on niin helppoa 
Viimeisimpänä, muttei todellakaan vähäisimpänä Circuksen paketista paljastui invisibobble-ponnareita. Muistan, kun kirjoittelin näistä hiuslenkeistä blogiin ekan kerran kesällä 2013 enkä ole sen jälkeen enää käyttänyt mitään muita ponnareita. Oon edelleen sitä mieltä, että nämä on ihan parhaita. Invisibobblet eivät jää hiuksiin kiinni ja revi tukkaa, mutta muovisen materiaalin ansiosta pysyvät napakasti paikallaan. Mua viehättää myös näiden hygienisyys - toisin kuin tavalliset ponnarit nämä eivät ime itseensä vettä. Lisäksi invisibobblet ovat ainakin mun käytössä olleet todella kestäviä ja yksi ponnari on mulla aina käytössä varmaan jonkun 2-5kk kerrallaan! Nyt halusin kokeilla jotakin nudesävyä, kun tähän asti mulla on ollut aina (yllätys) pinkkejä tai vaaleanpunaisia.
Ja lopuksi vielä kaikista paras juttu! Nimittäin nyt te lukijatkin saatte 10€ alennuksen tilatessanne Circuksesta 30 eurolla, kun käytätte koodia essi2017 Alennus on voimassa heinäkuun loppuun saakka, joten nyt kannattaa tilailla koko loppukesän tuotevarastot täyteen! Lisäksi Circuksella on nyt menossa kamppis, jossa yli 60 euron tilaukseen saa kaupan päälle Tangle Teezerin !

Ootteko te testailleet näitä samoja tuotteita?

6/25/2017

Midsummer memories





Ihana juhannusviikonloppu takana päin ja kameran muistikortti täynnä (koira)kuvia, tässä niistä muutamia! Mä oon viettänyt suurimman osan elämäni juhannuksista mökkeillen ja just niin se mun mielestä kuuluukin viettää. Ainakin tällä hetkellä on sellainen fiilis, että en vaihtaisi noita maisemia rahastakaan esim. festarijuhannukseen, vaan tälläinen breikki luonnonhelmaan kesäarjen keskellä on parasta mitä voi kuvitella 
Suunnattiin torstaina viettämään keskikesänjuhlaa siis perinteikkääseen tapaan mökille Mikkeliin. Tällä kertaa reissu oli vielä hauskempi siksi, että Rauha pääsi ekaa kertaa mökkeilemään ja koirien yhteistä riemua oli niin mahtava seurata. Vaikka ilma ei ollut mikään lämpöisin mahdollinen, tehtiin silti retkiä läheisillä metsäteillä, saunottiin ja uitiin (talviturkki on poissa wihii), grillailtiin ja nautittiin upeista auringonlaskuista - eli just sellaisia juttuja joita kesämökillä kuuluu tehdä. Muutaman viikon päästä pakkaan tuon pikku raitapaidan taas autoon ja suunnataan takaisin noihin maisemiin, siksi tänään ei niin paljoa harmittanutkaan palata kotiin.

Miten teidän juhannukset sujuivat? Ootteko te ehdottomia juhannusfestaroijia vai mökkikansaa?

6/17/2017

May Snapchat Shots

Vaikka mennään jo kesäkuun puolta väliä, haluun vielä postailla räpsyjä toukokuulta. Jotenkin oon (muka) ollut taas niin kiireinen, etten ole ehtinyt julkaista tätä aiemmin. Mielestäni tästä on tullut blogiin hauska perinne - mutta toukokuun osalta uudistunut sellainen. Mua instassa seuraavat varmasti huomasi, kuinka luovutin taistossa Snapchattia vastaan ja liityin toukokuun aikana kyseiseen sovellukseen. Ja kuten arvata saattaa koukutuin hahah! Snappihan on oikeasti tositosi vanha sovellus ja muistan, kun latasin sen hetkeksi joskus silloin, kun hankin ensimmäisen iphoneni, eli 2012. Kuitenkin vasta nyt myöhemmin tästä on tullut suositumpi ja vaikka snapin nousukiito on varmasti jo hieman hiipunut oon mä tykännyt laitella sinne paljon enemmän kaikkea kuin esim. instan Ig Storiesiin - ehkä snappi on jotenkin "rennompi" enkä mieti sinne laittamaani materiaalia yhtään liian tarkkaan. Mut löytää kyseisestä sovelluksesta nimellä @esssisii 
Mutta nyt näihin kuviin!
①Sofia järjesti ihanat synttärikemut joissa oli tarjolla mm. maailman herkullisinta kinderpiirakkaa ②Näitä kuvia katsoessa tajuaa itsekin, kuinka Rauha vain kasvaa ja kasvaa ③Toukokuu oli kyllä kylmin mies muistiin. Hyrrr ihan paleltaa tätäkin kuvaa katsoessa!

①Oon käynyt paljon koirien kanssa koirapuistossa, kun siellä ei ole ollut muita. Raipe nuuskii ja puuhailee omiaan ja Rauha hakisi keppiä niin kauan kuin vaan jaksaa heittää ②Kesän yksi must juttu! ③Rauhasta on kyllä kuoritunut niiiiiin staffi kuin vain olla ja voi - yksi ominaisuus on tämä läheisriippuvaisuus

 ①Toukokuussa tuli hankittua laukkukokoelman uusin jäsen ②Tuo paksu huivi ei todellakaan ollut liioittelua viime kuun säissä ③Aamulenkin jälkeinen väsähdys
 ①Toukokuussa jouduin tekemään myös suuren ja paljon pohdintaa vaatineen hankinnan - nimittäin vaihdoin mun vanhan ja hyvin palvelleen, mutta valitettavasti jo tiensä päähän tulleen auton uudempaan ②Voitte varmaan arvata mikä laukku on lähtenyt kaikille kaupunki yms. visiiteille mukaan ③Rakkaat karviaiset
①Snapin MyStoryyn tulee postattua myös paljon enemmän ihan rehellisiä selfieitä kuin instaan. Ehkä juuri se tietynlainen snapin "aitous" tekee sen, että tonne laittelen mitä kuvia vaan! ②Pikku-Rauha testimakaa eteisen mattoa  ③Hankin toukokuussa nämä vaaleanpunaiset housut, sekä uudet valkoiset Niket ja molemmat on löytyneet päältä luvattoman monta kertaa hahah!
①Mutta oon kyllä tykännyt noista housuista niiden monikäyttöisyyden vuoksi - erilailla asustamalla sopivat hyvin ihan arkeen kuin vähän juhlavampiinkin tilaisuuksiin, kuten tässä poikaystävän siskon synttäreille ②Välillä otetaan äidin kanssa yhteiskuvia snapin eri filttereillä ja näitäkin eksyy joskus MyStoryyn ③Majakka ja perävaunu 

Ootteko te ahkeria snäppäilijöitä?