4/30/2017

New In: Nike Revolution 3


Ihanaa sunnuntaita ja vappuaattoa Mun vappu sujuu rennoissa merkeissä Rauhan kanssa ylimääräisestä vapaapäivästä nauttien! Säätkin vaikuttavat sellaisilta, ettei juuri tekisi mieli kotoa poistua hahah! Nyt onkin hyvä hetki esitellä teille kevään piristys - uudet Niket 
Kun lenkkarit on olleet nyt pari vuotta jees myös muussa kuin treenipukeutumisessa, tuntuu että keväällä ja kesällä jalassa onkin pääasiassa jotkut Niket! Niimpä myös luonnollisesti joka kevät katujen kuivuessa tekee mieli hankkia uusi pari. Nike on mun mielestä merkkinä kaikkein monipuolisin mitä tulee etenkin näihin malleihin, jotka on tarkoitettu myös vapaa-aikaan treenin lisäksi. Tällä hetkellä mun ihan lenkkilenkkarit onkin Salomonin ja näitä mulla ei ole ajatuksenakaan käyttää varsinaiseen lenkkeilyyn. Jyväskylään on avattu tässä parin viikon sisällä kaksi uutta urheilukauppaa: XXL ja Stadium Outlet, joten valinnanvaraa tämän kevään kenkiin löytyi hyvin. Mun mielestä tämä malli oli sopivan siro, ja persikan sävyinen väri miellytti myös. Lisäksi nämä on ihan superpehmeät jalassa ja onkin olleet mulla monena päivänä myös työkenkinä.

Tuleeko teille samanlaisia "pakkoja" hankkia uudet kengät tai jotakin muuta joka kevät?

4/23/2017

Birthday Outfit



Takki - H&m / Housut - Free Quent / Huivi - Gina Tricot / Kengät - Nike / Laukku - Victoria's Secret

Tässä poseeraa nyt 24.v nainen heipä hei! Mulla oli nimittäin eilen synttäripäivä ja instagramissa seurailijat pysyikin hyvin menossa mukana, sillä postailin koko päivän IgStoriesiin jotakin hahah. Päivä oli kyllä onnistunut, vaikka heräsinkin jo 5 aikoihin, jotta ehätin ajoissa tekemään pari kampausta töihin. Mutta mennäämpä sitten tähän asuun, jossa näkyykin yksi mun lahjoista. Sain nimittäin kauan kauan kauan haaveilemani Victoria's Secret meikkipussukan ja kyseessä oli sellainen isokokoinen versio, jonka sisällä tuli myös kaksi pienempää. Näistä toinen on tuo kuvien musta pikkuclutch. Kyseessä on kai siis oikeasti meikkipussi, mutta mun mielestä toi sopii hyvin tälläiseenkin käyttöön: sisälle mahtuu just sopivasti lompakko, iPhone ja avaimet, kun taas meikkipussina toi olis mulle toivottoman pieni. Ajattelin jossakin vaiheessa esitellä kaksi muutakin pussukkaa ja samalla vähän uutta kosmetiikkaa. 
Muuton asu on just sellainen, jossa oon viihtynyt viime viikkoina - tiet on jo kuivia, joten voi painella menemään tennareissa, mutta ilma on kuitenkin niin kolea, ettei tulisi kuuloonkaan luopua villahuivista.

Mitä te tykkäätte asusta? 

4/21/2017

Rauhan ensimmäinen kuukausi

Eilen tuli tasan kuukausi siitä, kun pikkuinen Rauha saapui tekemään musta maailman onnellisimman koiranomistajan Toisaalta tuntuu, että sehän oli ihan äskön, kun kannoin pientä tuhisevaa nyyttiä autosta kotiin, mutta toisaalta taas meille on jo kuukaudessa syntynyt omat rutiinit ja selkeä yhteys pennun kanssa. Ajattelin, että postaus ensimmäisen kuukauden touhuista voisi olla hauskaa luettavaa!   Eli ensimmäisen kuukauden aikana Rauha on..
Oppinut oman nimensä lisäksi tulemaan luokse ja istumaan.
Antautunut kiltisti hoitotoimenpiteille kuten kynsien leikkaukselle sekä joka iltaiselle hampaiden pesulle.
Ollut ahkerasti mun työkaverina n. 6 tuntia joka päivä.
Käynyt ensimmäistä kertaa koirauimalassa uimassa ja saanut kehuja hyvästä uintitekniikastaan.
Tavannut muutamia mukavia koirakavereita (mulle koiratuttavuuksien suhteen laatu korvaa määrän..)
Omaksunut hyvin hihnakäytöksen alkeet.
Kyläillyt eri paikoissa kuten parissa eläinkaupassa.
Tehnyt ensimmäiset metsäretket.
Siirtynyt neljästä ruokailusta kolmeen.

 Tottunut jo matkustamaan autossa kuin vanha tekijä omissa turvavöissään.
Kasvanut sen verran, että pantaa täytyi säätää rei'ällä isommaksi.
Osoittautunut rohkeaksi, pippurikseksi ja maailman rakkaimmaksi koiratytöksi.

Ensi viikolla Rauha täyttääkin jo 12 viikkoa, joten on ensimmäisten rokotusten aika, hui! Mitä piditte tälläisestä postauksesta?

4/15/2017

Easy Easter



Ihanaa lauantaita ja pääsiäisen aikaa ♥ Mä olin tänään töissä ja ajattelin nyt ennen illan Haluatko miljonääriksi-jakson pariin uppoutumista tulla jakamaan nämä muutamat pääsiäistunnelmaiset kuvat. Oon varmaan ennenkin blogissa kertonut, että jostain syystä pääsiäinen on joulun ohella mulle todella tärkeä "juhla-aika" ja rakastan pääsiäiskoristeita, keväisiä värejä, narsisseja sekä tietenkin Kinder-munia hahah! Tämän lauantain työpäivä ei kuitenkaan tänä vuonna harmittanut yhtään, sillä vitsit miten oonkaan nauttinut töistä uudessa paikassa yrittäjänä. Kuitenkin tulevat 2 päivää vapaata eivät tunnu yhtään hassummilta. En malta odottaa puuhastelua tuon viimeisessä kuvassa näkyvän pusukoneen kanssa 

Millainen suhde teillä on pääsiäiseen?

4/09/2017

March Ig Stories

Hellou ja ihanaa sunnuntaita, palmu-sellaista. Oletteko te päässeet jakamaan herkkuja virpojille? Viime viikot on menneet aivan siivillä uuden perheenjäsenen sekä viikko sitten startanneen yritystoiminnan vuoksi. Nyt kuitenkin oli aikaa istahtaa hetkeksi alas ja muistella hieman maaliskuuta.
①Maaliskuussa voi sanoa sen virallisesti saapuneen. Nimittäin kevään  ②Ja mikäs toisi kotiin sen keväisempää fiilistä kuin tulppaanit? ③Alkukuusta vietettiin Raipen synttäreitä ikuisen pikkupojan täyttäessä 3 vuotta! Mun lahja tuolle rakkaalle karviaiselle oli 7 sekunnin ilo - röhkivä porsas ei noissa leuoissa juuri kauempaa säily kasassa hahah!
①Maaliskuussa tuli myös treffattua ihanaa Veeraa, joka lähti tammikuussa vaihtoon, mutta saapui pikavisiitille Jyväskylään ja onnistuttiin sovittamaan aikataulut yhteen ②Maaliskuussa tapahtui myös ihmeitä. Vaikka nukkuminen ja hyvät yöunet onkin mulle supertärkeitä juttuja, oon ennemmin tyyppi, joka menee hyvissä ajoin illalla nukkumaan, kuin että nukkuisin aamusta kauhean myöhään. Niimpä mulla on tavallisesti joka ikinen päivä herätyskello soimassa - myös kaikkina vapaapäivinä. Joskus on kuitenkin hyvä tehdä sääntöön poikkeus ja näemmä rytmin ollessa kunnossa sitä ei yrittämälläkään nuku puolta kymmentä myöhempään!  Maaliskuun puolella päästiin muutaman kerran nauttimaan jo hyvinkin lämpöisistä säistä ja niimpä oli aika kaivaa kaapista lempparinahkatakki
①Tämä taisi olla aikalailla viimeisiä peiliselfieitä edellisen työpaikan pukkarista ②Jäätyäni töistä pois aloin valmistautua jännityksellä, mutta myös ihan käsittämättömällä innolla pienokaisen saapumiseen! ③Ja 23.3 ajeltiin tuon nahkamahan kanssa kotiin
①Rauhasta saa onnistuneimpia otoksia sen nukkuessa, niimpä mulla on varmaan pian kännykkä täynnä tälläisiä  ②Kävin "aloittamassa uuden elämän" lähdettyäni edellisestä työpaikasta eli poikkesin kasvohoidossa. Tuli taas sellainen olo, että vitsit miksei tätä tule harrastettua useammin? ③Vielä viimeisenä yksi söpöläinen. Tässä muutamien viikkojen aikana on tullut myös pantua merkille, kuinka paljon haastavampaa tummemman koiran kuvaaminen on verrattuna esimerkiksi tuohon punavalkeaa Raipeen!

Toivottavasti kerkeän loppukuun postaamaan hieman useammin, sillä muutama postausidea onkin jo mielessä!