7/29/2017

This summer so far

Tänään vietin päivän lakkasuolla ja nyt, kun koira makoilee raukeana lattialla ilahduin, kun jäi aikaa näin illasta blogihommille. Kesä kääntyy pian viimeisen kuukauden puolelle, vaikkei sitä millään uskoisi, eikä haluaisi uskoa. Päätin tehdä pienen listauksen jutuista, joita oon tänä kesänä jo kerennyt tehdä sekä niistä, jota aion vielä ehättää toteuttaa! 
DONE:
❤  uinut järvessä(tietenkin suoraan saunasta ja äkkiä takaisin saunaan)
❤  käynyt Rauhan kanssa ekoissa näyttelyissä
❤  herkutellut jäätelöllä, sekä pallomallisena, että pehmiksenä

❤  löytänyt kesäbiisin - tiedättehän, kuinka tuntuu että joka kesälle on joku biisi joka muistuttaa juuri siitä kesästä?
❤  käynyt marjastamassa
❤  seikkaillut uusilla metsäreiteillä
❤  valvonut pitkään (mökillä onnistuin pysymään hereillä klo 2 yöllä!!)
❤  ottanut aurinkoa
❤  tavannut ystäviä treffaillen niin ulkona syömisen, kuin rennon kotona hengailun merkeissä
❤  tehnyt lettuja NAM!
❤  käynyt ystävien kanssa juhlimassa - kai kerran puolessa vuodessa on ihan tervettä käydä ulkona
❤  testaillut vuosien tauon jälkeen itseruskettavaa
❤  suorittanut koirakoulun pentukurssin Rauhan kanssa sekä startannut jatkokurssilla
❤  tuunannut itse täydelliset culottesit (asukuvia tulossa toivottavasti myöhemmin)
❤  lenkkeillyt auringon paahteessa, mutta myös kaatosateessa Rauhan ja Raipen kanssa
TO DO:
x kesäinen leffailta - meidän on pitänyt poikaystävän kanssa käydä koko kesän ajan leffassa, mutta myös ihan kotona pidetty kunnon elokuvailta passaisi ja Rauhakin voisi osallistua
x sienireissu(ja) - okei nämä toteutuvat vasta hieman myöhemmin, kun sienisato alkaa ilmestyä
x kesäisen britakakun leipominen, mun mielestä se vaan kuuluu kesään
x risteily - tämä onneksi toteutuu jo ensi viikoloppuna jipii!
x suunnata Rauhan kanssa mahdollisimman moniin mätsäreihin
x nauttia kiireettömästä vapaapäivästä - tuntuu, että vapaapäiville vain kertyy hirveästi kaikkea mitä haluaa tehdä, eikä siksi tule pahemmin lepäiltyä
x päästä vielä mökkeilemään 
x hankkia uusi kesätukka - mitasta en ole valmis luopumaan, mutta haluaisin ehkä hieman vaaleampaa ohutta raitaa joukkoon, toisin sanoen, ei mitään dramaattista hahah!
Nämä kuvat tuli napattua muutama viikko sitten mökillä ja vitsit miten tuleekaan mökkikaipuu näitä katsellessa! Onko teillä ollut jonkilaisia to-do listoja kesälle? Oletteko onnistuneet toteutuksissa?

7/11/2017

FLOWER power




















Paita - Gina Tricot / Shortsit - Esprit / Kengät - Ois / Laukku - Louis Vuitton

Asukuvia piiiitkästä pitkästä aikaa ja vitsit miten tykkäänkään näistä kuvista ❤ Kesän mittaan on tullut puettua vaikka mitä asuja, joita olisin halunnut ikuistaa, mutta aina on muka liian kiire, huono sää, kamera väärässä paikassa tai kuvaaja kadoksissa. Tämä asu päälläni pyyhälsin viikonloppuna Mikkelin torilla ja tässä kyllä hyvin kulminoituu monta mun tämän kesän lempparijuttua pukeutumisessa. Kukkakuosi ja värit, rento ja asiallinen fiilis. Shortsit on viimekesäinen hankinta, kun halusin beiget SIISTIT shortsit, jotka sopii moniin tilaisuuksiin ja on täten tarpeeksi pitkät. Ja nämä on olleet juuri sellaiset. Materiaali on myös ihanan laadukasta ja vilpoista, joten (harvinaisilla) hellekeleilläkään ei tule hiki! Paita sen sijaan nousi mun lemppariksi heti ja vaikka vihreä on väri, johon en mielelläni pukeudu, tässä se ei häiritse. Sovitin tätä paitaa koossa 38 ja oletin vieneeni saman kappaleen myös kassalle, mutta palautellessani muita sovittamiani vaatteita paikoilleen, oli sattunut jonkin kämmi ja niimpä ostin paidan koossa 42. Se kuitenkin näytti päällä silti ihan hyvältä, toki tuosta kaulaosasta huomaa, ettei koko ole aivan oikea, mutta en jaksanut lähteä vaihtamaan! Ainakin on sopivan rento vaatekappale. 

Miltä tälläinen kesäasu teistä näyttää?

7/06/2017

4 x MUST summer products

*Postaus toteutettu yhteistyössä Circuksen kanssa

Heinäkuun alku on pitänyt sisällään mm. paljon töitä sekä koirapennun vatsatautiepidemian, mutta mukaan on mahtunut myös kivoja juttuja - yksi niistä onkin postauksen aihe. 
Sain yhteistyöehdotuksen mun lemppariaiheeseen keskittyvältä, uudelta, suomalaiselta verkkokaupalta. Circus on nimittäin sekä hiustuotteita ja -laitteita kuin myös muuta kosmetiikkaa myyvä uutuus nettikauppojen joukossa ja luonnollisesti tälläisen tuotefriikin unelma! Mä sain valita Circuksen laajasta valikoimasta itseä kiinnostavia tuotteita testiin ja valinnan vaikeuksien jälkeen päädyin sellaisiin, joille mulla on tällä hetkellä eniten tarvetta.  Tuotteilla on nopea toimitus, jonka vuoksi kaltaisenikaan hätähousun ei tarvinnut kauaa odotella!
Ensimmäisenä idHairin Belonger-shampoon ja hoitoaine, joista oon kuullut hyvää, mutta joita en oo aiemmin päässyt itse testaamaan. Nämä tuotteet on kehitetty pitkille hiuksille ja näin ollen sopivat kaikenlaisille pitkille kutreille, oli kyseessä sitten pidennykset tai ihan täysin oma tukka! Ensin mun huomio kiinnittyi jo pelkästään näiden tuotteiden ihanaan ulkonäköön ja testaillessa ihastuin seuraavaksi tuoksuun - näissä on todelliset karkkituoksut ♥ Kaikista paras yllätys oli kuitenkin toimivuus - mun tukka on kampaajaystävieni keskuudessa yleinen vitsi, sillä se on aina pesun jälkeen oikea rastapallo takkuuntuessaan aivan valtavasti - mutta näiden tuotteiden jälkeen tuntui ettei hiuksiin tarvitse lisätä enää jätettäviä hoitoaineita ja -öljyjä vaan se oli sileä ja helposti selvitettävä jopa märkänä. Voin suositella tätä parivaljakkoa myös hiusten kasvattajille - mekaaninen rasitushan haurastuttaa aina hiusta ja takkujen selvitteleminen on yksi sellainen toimenpide. Näillä tuotteilla pääsee siitä tuskasta ja tukka säilyy parempi kuntoisena!
Toinen hiuskosmetiikka jota halusin ehdottomasti päästä testamaan oli australialaisen Nak-sarjan Colour Masque-naamio. Mun hiuksiahan piti vaalentaa jokin aika sitten, kun halusin hetken mielijohteesta värjätystä kuparin sävystä eroon. Ja kuten kaikki vaaleahiuksiset tietää, tukan sävy on haastava pitää kauniin viileänä. Niimpä tälläinen sävyttävä tuote tuli enemmän kuin tarpeeseen! Tämä on saman tyylinen kuin tutut Color Maskit - mutta vain tehokkaampi. Circuksen valikoimista löytyy todella monta eri sävyä näitä naamioita ja vaaleallekkin pohjalle oli useita vaihtoehtoja. Mä päädyin kuitenkin tähän kaikista eniten keltaisuutta taittavaan sävyyn Violet Pearl, joka on siis juuri tuon väristä, miltä purkissa näyttää - pakkaus on nimittäin läpinäkyvä, joten tuotteen sävyä ei tarvitse arvailla! Voimakkaan violetin pigmentin ansiosta Colour Masque taittaa hiuksista todella hyvin pois lämpöisiä sävyjä sekä naamion tyyliin tietenkin myös syvähoitaa hiusta, mikä ei ikinä ole pahitteeksi. Voimakkaan sävyn vuoksi tällä ei tarvitse käsitellä hiuksia niin usein, kuin perus Color Maskeilla pitääkseen värin oikeanlaisena
Tämän kesän oltua kylmin aikoihin on ollut aurinko kadoksissa ja sitä kautta myös rusketus. Mun on tehnyt mieli jo jonkun aikaa testata itseruskettavaa - ihan myös senkin vuoksi, että kohtaan töissä usein ihosyöpäpotilaita ja auringonoton riskit ovat alkaneet arveluttaa itseä. Itseruskettavahan on turvallinen tapa näyttää päivettyneeltä vaikka ympäri vuoden. Mun aiemmat ir-kokeilut rajoittuu vai Doven omiin, joita käytin joskus 5-6 vuotta sitten. Tiesin, että jos uskaltaudun jotakin itseruskettavaa kokeilemaan, haluan laadukasta. Fake Bake osoittautuikin juuri sopivaksi valinnaksi tälläiselle ir-untuvikolle.
Circukselta löytyy valikoima eri Fake Bake-rusketusbrändin tuotteita ja mä päädyin tähän Flawless-suihkeeseen. Suihkeen mukana tuli kätevä levityskinnas, jonka avulla tuote oli helppo levittää tasaisesti myös hankalampiin paikkoihin. Tuotteessa näkyy aluksi markkeriväri, eli siis ruskea sävy, joka helpottaa tasaista levitystä, kun voi heti tarkkailla onko väriä varmasti joka puolella. 6-8 tunnin aikana lopullinen rusketus kehittyy ja pestessään markkerivärin pois paljastuu iholle saatu ihana, luonnollisen ruskea sävy. Olin tosi tosi tosi positiivisesti yllättynyt tästä tuotteesta, sillä jo yhden käyttökerran jälkeen mun iho oli selvästi ruskea - muttei kuitenkaan yhtään luonnoton ja mikä parasta, pian testistä on kulunut viikko, eikä väri ole lähtenyt iholta lainkaan laikkuuntumaan tms. mitä muistan tapahtuneen halpistuotteiden kanssa. Tuntuu, että rusketus on vain vähän "laimentunut". Viikonloppuna onkin luvassa uusi kierros! Pelkään pahoin, että musta tuli nyt oikea itserusketushullu, kun tällä suihkeella läträily on niin helppoa 
Viimeisimpänä, muttei todellakaan vähäisimpänä Circuksen paketista paljastui invisibobble-ponnareita. Muistan, kun kirjoittelin näistä hiuslenkeistä blogiin ekan kerran kesällä 2013 enkä ole sen jälkeen enää käyttänyt mitään muita ponnareita. Oon edelleen sitä mieltä, että nämä on ihan parhaita. Invisibobblet eivät jää hiuksiin kiinni ja revi tukkaa, mutta muovisen materiaalin ansiosta pysyvät napakasti paikallaan. Mua viehättää myös näiden hygienisyys - toisin kuin tavalliset ponnarit nämä eivät ime itseensä vettä. Lisäksi invisibobblet ovat ainakin mun käytössä olleet todella kestäviä ja yksi ponnari on mulla aina käytössä varmaan jonkun 2-5kk kerrallaan! Nyt halusin kokeilla jotakin nudesävyä, kun tähän asti mulla on ollut aina (yllätys) pinkkejä tai vaaleanpunaisia.
Ja lopuksi vielä kaikista paras juttu! Nimittäin nyt te lukijatkin saatte 10€ alennuksen tilatessanne Circuksesta 30 eurolla, kun käytätte koodia essi2017 Alennus on voimassa heinäkuun loppuun saakka, joten nyt kannattaa tilailla koko loppukesän tuotevarastot täyteen! Lisäksi Circuksella on nyt menossa kamppis, jossa yli 60 euron tilaukseen saa kaupan päälle Tangle Teezerin !

Ootteko te testailleet näitä samoja tuotteita?